Tähän asti on uskottu, että lisääntyneet ja parantuneet testit olisivat muuttaneet urheilua puhtaammaksi. Kasperin mukaan FIS:llä on nyt kuitenkin pitkä lista urheilijoita, joiden voidaan liikaa heittelevien veriarvojen vuoksi uskoa käyttävän kiellettyjä keinoja. Urheilua seuraava yleisö on syystäkin ainakin hämääntynyt.
Muistan liiankin hyvin kymmenen vuoden takaa kun Lahden dopingvyyhti alkoi purkaantua. Päivällä oli miesten hiihdon palkintojenjako siirretty seuraavaksi päiväksi ilman varsinaista syytä. Illalla satuin näkemään miten vakavailmeinen Kasper ja Suomen Hiihtoliiton silloinen puheenjohtaja, Kasperia vakavailmeisempi Paavo M. Petäjä luikahtivat Lahden Seurahuoneen kabinettiin. Arvasin oitis, että Jari Isometsä ei seuraavana päivänä mitalia saa.
Lopultahan Lahdessa syntyi lähes dopingtsunami, osin toki suomalaisten rehellisyyden ja omien lisätestien avittamana. Vastaavaa ei kansainvälinen hiihtourheilu tietysti toista kertaa halua.
Voisi tietysti ajatella, että korostaessaan nyt dopingin ongelmaa alkavissa kisoissa Kasper halusi antaa ennakkovaroituksen. Samalla hän kuitenkin korosti, että epäilyjen todistaminen, todisteiden löytäminen on vaikeaa. Näin esitettynä syntyy väkisinkin taas käsitys antidopingtyön mahdottomuudesta. Vaikka testataan yötä päivää, käyttäjät ovat ovelampia.
Kasper ja FIS seuraavat erityisesti Epon ja yleensä veridopingin käyttöä. Samaan aikaan urheiluyleisö on vielä hämääntyneempi jatkuvasti esille ponnahtavista astmalääkkeistä. Kiellettyjen aineiden listalla olevia lääkkeitä voi käyttää erikoisluvalla. Luvan voivat antaa lääkärit eri maissa. Valvotaankohan heitä?
Ristiriitaisia käsityksiä riittää
Miksi nuo astmalääkkeet sitten ovat yleensä kiellettyjen aineiden listalla? Kovin hölmöltähän se vaikuttaa, koska samaan aikaan päättäjät vakuuttavat, ettei niistä ole terveille mitään varsinaista hyötyä! Hölmöläistarinoista tuttu viisas Mattikin olisi varmasti ihmeissään. Miksi kieltää sellaista, josta ei ole hyötyä?
Aivan viime aikoina on tosin esiintynyt myös arveluja, että niistä sittenkin olisi myös terveille hyötyä. Ainakin sen vuoksi, että joidenkin arvelujen mukaan niillä voisi olla myös anabolisia vaikutuksia. Jos taas niitä on, silloinhan luvan kanssa niitä käyttävät saavat myös toisenlaista hyötyä. Keskustelu astmalääkkeistä kiertää tällä hetkellä hiihtopiireissä suurta kehää ja herättää myös varsin intohimoisia tunteita puolesta ja vastaan.
On ihan selvää, että on olemassa astmasta kärsiviä urheilijoita. Kylmyys rasittaa hengityselimiä, sen tietää Erkkikin. Vaan miksei se sitten aiheuta reaktioita kaikille? Kuulin vakavasti otettavan arvion, jonka mukaan tällä hetkellä hiihtourheilussa mukana olevista noin 50 prosenttia käyttää astmalääkkeitä. Loput sitten ilmeisesti toivovat, että saisivat rasitusastman. Noin kärjistäen todettuna.
Erityisesti tämä on tullut esille tällä hetkellä naisten hiihdossa ylivoimaisen norjalaisen Marit Björgenin tapauksessa. Björgen paljasti vast`ikään lääkkeenkin mitä hän käyttää. Löytyi heti kiellettyjen listalta, mutta niin sieltä löytyvät käytännössä kaikki astmalääkkeet. Björgen-kärhämän saa aina kerran talvessa aikaan Puolan Justyna Kowalczyk, joka yleensä ajoittaa arvostelunsa suurkisojen alle. Taktiikkaa, taktiikkaa komisario Kowalczyk!
Keskustelu Björgenistä toi väkisinkin mieleen eteläafrikkalaisen juoksijan Oscar Pistoriuksen kamppailun pääsemiseksi mukaan Pekingin olympiakisoihin. Pistorius on jalaton mies polvista alaspäin. Hänelle kehitettiin hiilikuidusta erinomaiset proteesit, joilla hän alkoi uhkaavasti lähestyä jalallisten aikoja. Viisaat urheilupäättäjät totesivat, että ei kisoihin, koska heidän mukaansa Pistorius sai proteeseista ylimääräistä hyötyä. Jalaton mies!
Oikeuden kautta Pistorius sai oikeuden kilpailla olympiakisoissa jalallisten kanssa, mutta ei sitten kuitenkaan selviytynyt maansa joukkueeseen. Nyt hän tähtää Lontoon olympiakisoihin.
Astmasta kärsivät saavat käyttää lääkkeitä, jotka ovat kiellettyjä. Selitys on, että lääkkeet eivät tuota ylimääräistä hyötyä, mutta mahdollistavat sairaan kilpailemisen aivan maailman huipputasolla. Ilman niitä se ei olisi mahdollista. Vaikea olisi Pistoriuksenkin juosta ilman proteeseja.
Vertaus ei ole kenties aivan mallikas, mutta samasta asiasta siinä kuitenkin on kysymys. Mahdollisuudesta kilpailla, vaikka elämä ei normaalisti siihen mahdollisuutta antaisikaan.
Norjalaiset vaan ovat hyviä
Norjalainen media rienaa mielellään muita dopingista kärähtäneitä hiihtomaita. Nytkin on pidetty huolta siitä, että Lahden suomalaishäpeä on tuotu taas esille. Norjalaiset kun eivät ole koskaan hiihtourheilussa itse käryä joutuneet kokemaan.
Silti ympäri hiihtomaailmaa useimmat ovat varmoja siitä, että norjalaiset eivät voi olla totaalipuhtaita hiihdossakaan. Ovathan he kärynneet yleisurheilussakin. Tässä tullaan taas tilanteeseen ”kunnes toisin todistetaan”!
On nimittäin mahdollista, että hiihtäjäksi syntynyt kansakunta vaan on niin hyvä, että se useimmiten rohmuaa arvokilpailuissa. Samaan aikaan kun muualla juniorimäärät ovat pienentyneet jatkuvasti, Norja pystyy kaiken aikaa tuottamaan uusia kykyjä ja ylläpitämään tehokasta ja laajaa junioritoimintaa. Sillä on suurempi merkitys kuin millään dopingilla.
Silti olisi merkittävää, että tämä astmakysymys selvitettäisiin myös urheiluyleisölle. Niin, että tyhmempikin ymmärtäisi antidopingtyön olevan ilmeisesti myös sitä, että kiellettyjä aineita voidaan sallitusti käyttää, jos muuten ei olla samalla viivalla terveiden kanssa.
Tuntuuko kummalta? Mitähän ne terveet taas siitä ajattelevat? Pitäisikö ehkä laatia tasoitusjärjestelmä? Tai siitähän tässä on jopa kyse. Oudot ovat antidopingin kasvot joskus.
Arto Teronen