Sunnuntaina järjestettävä valintatilaisuus on Gauckille kertaalleen koettua, sillä hän oli mukana jo edellisessä, vuonna 2010 pidetyssä liittopresidentinvaalissa.
Oppositiossa olleet demarit ja vihreät esittivät silloin konservatiiviksi tiedettyä Gauckia presidentiksi puhtaasti taktisista syistä tarkoituksenaan sotkea yli puoluerajoen suosiota nauttivalla ehdokkaallaan liittokansleri Angela Merkelin kuviot.
Merkel ei antanut kuitenkaan periksi opposition yritykselle, vaikka onkin Gauckin hyvä ystävä, vaan valitsi ehdokkaakseen Ala-Saksin pääministerin Christan Wulffin, joka voitti kolmannella kierroksella Gauckin 131 äänellä.
Kun Wulff joutui eroamaan korruptioepäilyjen takia, niin demarit, vihreät ja Merkelin hallituksessa istuvat liberaalit esittivät ehdokkaaksi entistä ehdokastaan Gauckia. Puoltavia ääniä kuului myös kristillisdemokraattien piiristä.
Merkel lämpeni Gauckin ehdokkuudelle vasta kalkkiviivoilla arvioituaan, että unionin omalla ehdokkaalla ei olisi tässä tilanteessa minkäänlaisia läpimenomahdollisuuksia.
Liittokansleria jäyti ilmeisesti myös pelko hallituskriisistä, sillä liberaalit olivat uhanneet pitää kiinni Gauckista senkin uhalla, että porvarihallitus hajoaa.
Oppositio sotkeutui omaan taktiikkaansa
Saksaan on syntynyt erikoinen asetelma, jossa demarit ja vihreät äänestävät presidentiksi henkilöä, jota eivät aidosti halua.
Kristillisdemokraatit ja liberaalit puolestaan saavat presidentin, joka tulee olemaan ennakkoarvioiden mukaan vieläkin omapäisempi kuin hallituksen paitsioon taklaama ja niin ikään kesken virkakauttaan eronnut Wulffin edeltäjä Horst Köhler.
Symbolisiksi vastaehdokkaikseen Gauck saa sunnuntaina pidettävään vaaliin vasemmistopuolue Linken ehdokkaan, 73-vuotiaan toimittajan Beate Klarsfeldin ja äärioikeistolaisen Saksan kansallisdemokraattisen puolueen NPD:n ehdokkaan, 54-vuotiaan historiantutkijan ja poliittisen neuvonantajan Olaf Rosen.
Suurimmaksi osaksi Pariisissa asuva Klarsfeld tuli kuuluisaksi läimäytettyään 1968 poskelle Hitlerin kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen kuulunutta kristillisdemokraattista liittokansleria Kurt Georg Kiesingeriä ja saatuaan teostaan ehdollisen vankeustuomion.
Klarsfeld tunnetaan myös ”Lyonin teurastajaksi” sanotun natsirikollisen ja Gestapon johtajan Klaus Barbien paljastajana.
Laajaa arvonantoa nauttiva Klarsfeld tulee saamaan vaalissa vasemmistopuolueen valitsijamiehiltä ja -naisilta 125 ääntä.
Gauck kiittelee kilpakumppaniaan peräänantamattomuudesta historian vääryyksien paljastamisessa.
- Meitä yhdistää molemminpuolinen kunnioitus. Hän on taistellut unohtamista vastaan lännessä ja minä idässä, totesi Gauck eräässä Saksan ykköstelevision haastattelussa.
Äärioikeistolaisesta vastaehdokkaasta vaietaan
Historiantutkija Rosen omaksi ehdokkaakseen asettaneella NPD:llä on valintakokouksessa kolme edustajaa.
Liittopäivien puhemiesneuvostolla on ollut vaikeuksia löytää heille sunnuntaiksi istumapaikat, sillä muut puolueet eivät halua äärioikeistolaisia vierustovereikseen.
Vihreät ja kristillisdemokraatit perustelevat hajurakovaatimuksiaan sillä, että heidän nimeämiensä valitsijoiden joukossa on uusnatsien murhaaman ihmisten omaisia.
Puhemiesneuvosto harkitsee luopumista ehdokkaiden virallisesta esittelystä, jotta NPD:n edustajalle ei tarvitsisi antaa puheenvuoroa. Saksalainen media vaikenee Rosen ehdokkuudesta lähes täydellisesti.
Eräissä yleisönosastokirjoituksissa ja kolumneissa ihmetellään, miksi puhemiesneuvosto haluaa estää laillisesti toimivaa NPD:tä esittelemästä omaa ehdokastaan, kuten vaalissa on ollut aina tapana.
- Saksa kohottaa herkästi moraalisen sormensa vastaavissa tilanteissa, kuten Venäjällä ja Somaliassa, mutta syyllistyy itse samanlaiseen käytökseen, eräs kirjoittaja veistelee.
Uhrien muisto jakaa
Gauck on kiertänyt puolueiden ja järjestöjen tilaisuuksissa esittelemässä itseään ja hälventämässä varsinkin vihreiden ja joidenkin kansalaisoikeusaktivistien häneen kohdistamia epäluuloja.
Erityisen kritiikin kohteena on Gauckin yhdessä Tshekin edesmenneen presidentin Václav Havelin kanssa aikoinaan Prahassa tekemä ehdotus natsismin ja stalinismin uhrien yhteisestä muistopäivästä.
Saksassa yleisesti vallitsevan ajattelutavan mukaan muistojen yhdistäminen suhteellistaisi natsien hirmutekoja.
Esittäytyessään vasemmistopuolue Linken liittopäiväryhmälle Gauck ei edes yrittänyt poiketa diktatuurien vastaisesta roolistaan todetessaan, että perustuslakipoliisilla on edelleen syytä jatkaa yhteiskuntajärjestyksen muuttamishaluistaan tunnettujen ja äärivasemmistoa tukevien liittopäiväedustajien tarkkailua.
Presidentti on arvojohtaja
Gauckia arvostellaan vasemmiston, vihreiden ja turkkilaisjärjestöjen piirissä myös siitä, että hän ei tuominnut valtavirran mukana Saksan valtionpankin entistä johtokunnan jäsentä Thilo Sarrazinia, joka kirjoitti suuren kohun synnyttäneessä kirjassaan islamilaisesta kulttuuripiiristä tulevien siirtolaisten vaikutuksista Saksan kansantalouteen ja yleiseen sivistystasoon.
Demarit yrittivät erottaa Sarrazinin puolueesta siinä kuitenkaan onnistumatta. Myös Saksan pankki ja silloinen liittopresidentti Christian Wulff joutuivat perääntymään ja pyytämään Sarrazinilta anteeksi rasismisyytöksiä ja liian innokkaita erottamisvaatimuksiaan.
Gauckin mukaan myös Sarrazinilla on oikeus esittää mielipiteitään.
Saksassa presidentillä ei ole paljoakaan todellista valtaa, mutta valtion päämiehenä ja arvojohtajana hänen mielipiteitään kuunnellaan.
Lait eivät astu voimaan ilman liittopresidentin allekirjoitusta. Hän saattaa myös vaatia niistä lisäselvityksiä. Köhler viivytti hallituksen ärtymykseksi useita lakeja lisätutkimusten ajaksi.
Edustajat valitsevat
Presidentin valinnasta vastaa Saksassa liittokokous, jonka 1240 jäsenestä puolet on liittopäiväedustajia ja puolet osavaltioiden poliittisten voimasuhteidensa mukaan nimeämiä valitsijamiehiä.
Heidän joukossaan on paljon taiteilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä.
Liittopresidentti valitaan sunnuntaina 18. maaliskuuta. Siihen asti presidentin tehtäviä hoitaa virkatyönä osavaltioita edustavan liittoneuvoston puheenjohtajavuorossa oleva Baijerin pääministeri Horst Seehofer.
Liittopresidentin virkakausi kestää viisi vuotta. Hän voi olla virassaan korkeintaan kaksi kautta.