Voin tukeutua päätöksessäni myös vanhaan sanontaan, jossa kaksi kärpästä saadaan yhdellä iskulla. Pojat saavat harrastaa lajia, josta tykkäävät. Minä voin kaukalon laitaan nojailun sijasta jakaa oppejani, kahden sijasta, joukkueelliselle pikkujunioreita.
Juniorivalmennus on kokonaisuutena monimutkainen sommitelma. Ei ole yhtä, eikä kahta, oikeaa tapaa tehdä asioita. Omassa valmennusfilosofiassani suuret linjat ovat kuitenkin hyvin selvät.
Himanen, Wahlsten, Tamminen
Filosofi Pekka Himanen on joskus todennut, että hänestä ei olisi ikinä tullut kaksikymppisenä tohtoria ilman kokeneen filosofin Georg Henrik von Wrightin osoittamaa arvostusta Himasen tekemisiä kohtaan. "Arvonannon ilmapiiri saa ihmisissä isoja asioita aikaan", sanoi Himanen kertoessaan näkökulmista parempaan maailmaan.
Tiedän olevani melko vaativa ja jopa kova valmentaja. Olen silti yrittänyt vahvasti noudattaa Himasen sanoiksi pukemaa ohjenuoraa. Pyrin siihen, että arvostuksenanto, positiivinen palaute, kannustus ja iloisuus, kovasta tekemisestä huolimatta, ovat läsnä jokaisessa tapahtumassa.
Juhani Wahlsten on joskus todennut vaatimisen olevan välittämistä. Juhani Tamminen kertoi taannoin Opettajain Ammattijärjestön OAJ:n tapahtumassa, kuinka tärkeää opettajan/valmentajan on ottaa vetämänsä ryhmä ensiksi haltuun. Kun ryhmä on hallussa, niin vaatimustasoa voidaan nostaa ja oppia ryhtyä siirtämään eteenpäin.
Wahlsten ja Tamminen tietävät varmasti mistä puhuvat. Lasten ja nuorten valmennuksessa on paljon samaa kuin koulunkäynnissä. Opettajalla on oltava luokka näpeissään, samoin kuin kiekkovalmentajalla joukkueensa.
Voiton merkitys
Tosissaan, mutta ei vakavissaan. Jo pelatessani noudatin vahvasti mainitsemaani linjausta. Se, mikä tehdään, tehdään niin hyvin kuin mahdollista. Vaatia saa ja mielestäni pitääkin. Voitot ja tappiot kuuluvat elämään. On tärkeää viedä nuorille eteenpäin myös tätä sanomaa.
Voiton merkitystä korostetaan jopa liian paljon. Yrität parhaasi ja se riittää mihin riittää. Ei kiekkoilu niin vakavaa saa olla, että sen takia kannattaisi yöunensa menettää. Ja eiväthän ne lapset niitä uniaan menetä. Taitaa olla niin, että me vanhemmat ja valmentajat niitä odotuksia ja unelmia rakennamme. Unelmia, joiden mukana sitten joko kaadutaan tai pystyssä pysytään.
Voittoon pyrkiminen johtaa valitettavasti myös siihen, että mukaan tulee kova kiire. Varsinkin pienten lasten kohdalla ilmiö on valitettava. Turha kiirehtiminen asioiden oppimisen kanssa ei ole mielestäni tarpeen. Kaikkea ei tarvitse oppia liian nuorena.
Roolimallin mitoissa
Nykyään valitettavan moni avioliitto päättyy eroon. Toivottavasti mahdollisimman moni juniorivalmentaja muistaa ajatella asiaa myös siltä kantilta, että hänen toimintansa saattaa olla miehen tai naisen roolimalli pienelle lapselle. Kuinka asioita joukkueessa käsitellään? Millainen on toiminnan tyyli? Mitä lapsi ajattelee?
Itse mietin aina silloin tällöin, että tulikohan sanotuksi liian kovasti jostakin asiasta. Väärällä tavalla huutaminen ja meuhkaaminen eivät mielestäni kuulu juniorivalmennukseen. Itse koen olevani melko äänekäs, mutta kuitenkin positiivisessä mielessä. Ohjeiden anto ja kannustus ovat mielestäni ok, vaikkakin ne tapahtuvat kovaäänisesti.
Kannattaa miettiä tarkoin
Itse kohtasin vuosien varrella monenlaisia palautteen antajia. Joukkoon mahtui kovempia ripittäjiä, mutta myös hillitympiä versioita. On kaksi eri asiaa, antaako palautetta juniorille tai aikuiselle. Eritoten jokaisen juniorivalmentajan kannattaa tarkoin miettiä, millä tavoin palautteensa antaa. Näkisin, että kunnioitus ja arvostus hankitaan muutoin kuin huutamalla.
Ymmärrän toki huutamisen perimmäisen tarkoituksen. Huutaa ei kannata kuitenkaan huutamisen ilosta. Onko parempi ripittää virheen tehnyttä pelaajaa koko joukkueen edessä vai kahden kesken? Toiselle voi tehdä toisin kuin toiselle, ilman suurempia seuraamuksia. On siis tärkeää, että tuntee valmennettavansa.
Oma halu ja into
Vaikka puhun tässä nyt juniorivalmennuksesta, niin kyllä nämä samat asiat pätevät pitkälti myös senioritasolla. Valmentaminen ja kaikki siihen liittyvät asiat ovat niin laaja käsite, että tässä kirjoituksessa kerrotut asiat ovat vain pintapuolinen raapaisu kokonaisuutta.
Tosiasiaa juniorivalmentajan työn tärkeydestä ei sovi sivuuttaa. Tapoja ja keinoja toimia on useita. Loppukaneetti pätee niin nuoriin kuin vanhempiin.
Kehityksen ja oppimisen kannalta tärkeintä ovat oman halun ja innostuksen säilyminen. Siihen valitulla valmennustyylillä on varmasti vaikutuksensa.
Juha Lind