Kaustisen Kansantaiteenkeskukseen oli kerääntynyt keskiviikkona parisataa kuntapäättäjää kuulemaan valtiovallan sanomaa suurkunnista tulevien vuosikymmenien palvelujen pelastajana. Ministeriön esittämät ennusteet ovat synkkiä. Väestön nopean ikääntymisen myötä huoltosuhde heikkenee, kunnat velkaantuvat ja kunnallisvero nousee paikoin jopa yli 30 prosentin. Ministeriön näkemyksen mukaan kurimuksesta selvitään kuntarakennetta vahvistamalla.

- Nyt on oltava kykyä ja halua tarkastella sitä, millainen oma kunta on 2020- ja 2030-luvuilla, painotti kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.).

Perusteluille kovaa kritiikkiä

Tilaisuudessa kuultiin kaikkien kuntien puheenvuorot asiasta. Jokainen puheenvuoro sisälsi ankaraa kritiikkiä esitystä kohtaan. Virkamiesten epäiltiin tulkinneen tarkoitushakuisesti esityksen pohjatietoina käytettyjä tilastoja.

- Täytyy valitettavasti todeta, että ainakaan minä en ole nähnyt yhtä tyrmäävää ja kuntakenttää väheksyvää, sanoisin jopa halveksuvaa toimintaa kuin mitä pääministeri Kataisen ja hallituksen linjaama ja kuntaministeri Virkkusen toimeenpanema kuntauudistuksen valmistelu on tähän saakka ollut, paukautti Kannuksen kaupunginjohtaja Terttu Korte.

Kortteen mukaan virkamiehet olivat unohtaneet esityksestään tyystin maakunnan vireän elinkeinoelämän. Kannuksessakin on Kortteen mukaan suhteessa enemmän työpaikkoja kuin Kokkolassa. Korte löysikin sanomalleen tukea lukemalla samoja tilastoja kuin ministeriön virkamiehet.

- Pelkään, että meidät halsualaiset unohdetaan. Syntyy identiteettivaje, sanoi Halsuan kunnanhallituksen puheenjohtaja Anneli Kentala (kesk.).

- Palvelut lakkautetaan maalta, pelkäsi Lestijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Eino Kangasvieri (kesk.).

Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia painotti, etteivät rahat riitä palveluihin rajoja siirtämällä. Kaustinen haluaa pitää itsenäisyytensä jatkossakin.

Kokkola ei halua painostaa naapureita

Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis (kd.) varoitti ministeriä siitä, että Keski-Pohjanmaalla ei asiat onnistu, jos ulkopuoliset tulevat neuvomaan miten pitäisi toimia.

- Täällä on tehty yhteistyötä kuntien kesken. Jos se ei ole riittänyt, on tehty vapaaehtoisia liitoksia, muistutti Kallis.

Kalliksen mukaan uudistuksessa on edetty väärinpäin, koska ensin puhutaan rajoista ja vasta myöhemmin pöydälle nousevat valtionosuusjärjestelmän muutos sekä sosiaali- ja terveysalueiden rajat.

Kokkolakaan ei pursu liitoshaluja. Ainoastaan Kruunupyy toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi.

- Tärkeintä on, että kuntien omaa tahtoa kuunnellaan.

Palvelut hoidetaan yhteistyöllä

Keskipohjalaisten puheenvuoroista kuulsi tahto siihen, että palvelut voidaan hoitaa yhteistyöllä. Tosin joitain palveluja kunnat olisivat valmiita luovuttamaan valtiolle. Epäluulo huoltosuhteen parantamiseen kuntarajoilla oli suuri.

-Väestörakenteen vinoumaa ei ole pystytty hoitamaan kansallisilla tai Euroopan laajuisilla ratkaisullakaan. Valtion vastuuta palveluiden tuottamisesta on lisättävä, sanoi Toholammin kunnanjohtaja Jari Kangasvieri.

- Huoltosuhteen vinouma on hoidettavissa helposti muilla keinoin. Kun eläkeiästä aikoinaan sovittiin, miehet elivät keskimäärin 65-vuotiaiksi ja eläkeiäksi asetettiin 65 -vuotta. Nyt miehet elävät noin 78-vuotiaiksi ja eläkeikä on edelleen sama, sanoi Bjarne Kallis.

Valtiota syytettiin myös syrjäseutujen vaikeuksista.

- Lääkärikoulutus laiminlyöntiin. Lääkäripula johti sellaiseen kustannusten nousuun, johon ei Paras-hankkeen säästöilläkään ole voitu vastata, sanoi Kangasvieri.

- Onko Suomella varaa nykyisiin palveluihin? Se pohdinta on tehtävä eduskunnassa ja hallituksessa, sanoi Vetelin kunnanjohtaja Liisa Veiskola.