KANTA-HÄME Riihimäkeläisen sisäministeri Päivi Räsäsen esitykselle yöravintoloiden aukioloaikojen rajoittamiselle on noussut voimakas nettikansan vastarinta-aalto.
Yksittäisen ravintolatyötekijän perustaman Eroa Räsänen -adressin on käynyt allekirjoittamassa parissa päivässä jo yli 40 000 ihmistä.
Eroadressin on noussut Adressit.com-sivuston ylivoimaisesti suosituimmaksi adressiksi.
Päivi Räsänen totesi viime perjantaina Hämeen Sanomissa haastattelussa, että alkoholin anniskelu voitaisiin lopettaa muutamaa tuntia nykyistä aikaisemmin.
Aamuyön tunneilla voimakkaassa humalassa olevan yökerhoväen purkautuminen kaduille aiheuttaa poliisille selvästi lisätöitä.
Anniskeluaikoja lyhennettävä tasapuolisesti
Ravintolaväki on noussut takajaloilleen. Heidän mukaansa aukioloaikojen rajoittamisen seurauksena tulisi työttömyyttä ja ravintoloiden konkursseja.
- Ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään kaikilta tasapuolisesti, jolloin ihmiset tulisivat ravintoloihin aiemmin. Moni ravintola-alan yrittäjä sanoo, että vasta puolilta öin ravintolaan tulevat asiakkaat ovat jo valmiiksi päihtyneitä. Tällaiselle asiakkaalle ei alkoholilain 24 §:n mukaan saa anniskella. Tästä syystä terveen ravintola-alan yritystoiminnan kannalta olisi tarpeen lyhentää anniskeluaikoja, kirjoittaa sisäministeri Räsänen tiistaina päivätyssä blogissaan.
"Konkurssit höpö höpöä"
Hyvinkääläisessä Aamupostissa haastatellut komisariot Kari Pitkänen ja Pekka Laine pitävät keskustelua aukioloajoista hyvänä. He arvelevat suomalaisten kyllä oppivan uuden ravintolarytmin, jos aukioloaikoja supistettaisiin niin, että ravintolat menisivät kiinni kello 1 tai 2 aikoihin.
- Ajatukset ravintoloiden konkursseista ovat höpö-höpö-puhetta, uskoo Pitkänen Aamupostissa.