OULU Pari vuosikymmentä 45 Special-ravintolaa Oulussa pyörittänyt Ilpo Sulkala on tuohtunut Räsäsen esityksestä.

- Kreisejä ajatuksia, ei mitään järkeä.

Sulkalan mielestä kapakat voisivat pitää ovensa auki vaikka ympäri vuorokauden. Hänen mukaansa ravintoloita valvotaan hyvin eikä niissä juoda viinaa pullotolkulla. Loppujen lopuksi markkinat määräisivät aukioloajat. Näin saataisiin porrastettua ruuhkia.

- Kaduilla ei olisi isoja laumoja ja takseillekin riittäisi hommia.

Oululainen ravintolaväki ja poliisi piti pari viikkoa sitten palaverin. Poliisin mukaan 90% hälytyksistä tulee ihmisten kodeista. Sulkalan mielestä ravintoloita on turha syyllistää tästä. Itse maahantuotu viina on hänen mielestään suurempi ongelma kuin ravintolan myymä väkijuoma.

Kieltolaki loi järjestäytyneen rikollisuuden

Ravintoloiden aikaisemmin sulkeminen toisi Sulkalan mukaan ikäviä piirteitä, Pimeän viinan myynti ja sen myötä rikollisuus kasvaisi.

- Päivi Räsänen varmaankin haluaa tätä, puuskahtaa Sulkala. Hän muistuttaa että olutta ja siideriä saa kaupasta iltaan asti. Asiaan liittyvät vähittäiskaupan intressit.

- Siihen ei Päivi Räsänenkään uskalla puuttua, paukauttaa Sulkala.

Asia on herättänyt reippaan keskustelun kaikissa medioissa. Kansanedustaja Satu Haapanen kirjoittaa Yle Oulun kolumnissaan kannattavansa Räsäsen ehdotusta. Sanomalehti Kalevan yleisönosastoon perjantaina kirjoittaneet oululaisravintoloitsijat muistuttavat puolestaan että nykyajan yhteiskunta toimii myöhempään kuin ennen.