Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) huomauttaa, että syrjäytyminen näkyy tilastoissa.
- Esimerkiksi väkivaltarikoksissa sekä rikoksen tekijän että uhrin kohdalla nimenomaan syrjäytyneet ovat enemmistössä.
Räsänen muistuttaa, että hallitusohjelmassa on nostettu syrjäytymisen ehkäisy keskeiseksi painopistealueeksi. Esimerkiksi lasten ja nuorten hyvinvointiin aiotaan satsata. Räsänen lupaa, että perhe- ja lastensurmien taustoja tutkiva ministeriryhmän selvitys valmistuu elokuussa.
- Vuodesta 2003 asti tapahtuneet perhesurmat käydään läpi. Sekin selvitetään, millaisia viranomaiskontakteja perheillä on ollut ennen tapahtumaa. Olisiko ollut jotakin, mistä tilanteen olisi voinut ennakoida ja puuttua siihen.
- Tämä on tärkeää selvittää, jotta pystytään suuntaamaan palveluja niin, että surmat voidaan ennaltaehkäistä, sisäministeri kertoo.
Poliisin ja sosiaaliviranomaisten yhteistyö tärkeää
Myös poliisiylijohtaja Mikko Paatero nostaa syrjäytymisen sisäisen turvallisuuden suurten uhkien joukkoon.
- Suurimmat uhat tulevat syrjäytymisestä, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja tietoverkkorikollisuudesta, Paatero listaa.
Poliisi on tilanteissa mukana usein vasta jälkikäteen.
- Poliisi tulee tietenkin vähän myöhään paikalle. Kun poliisi menee paikalle kotihälytystilanteeseen, se näkee paljon. Tässä suhteessa yhteistyö esimerkiksi sosiaaliviranomaisten kanssa on äärimmäisen tärkeää, jotta viestit kulkevat oikeille tahoille. Yhteistyö on koko ajan lisääntynyt ja parantunut, Paatero sanoo.