- Loppun asti yritettiin kampanjoida Timo Soinin puolesta täälläkin, mutta ei se ihan riittänyt, toteaa perussuomalaisten Juho Eerola.
Vaalivirkailijana toiminut Eerola ehti käymään myös vihreiden vaalivalvojaisissa, joiden tunnelmaa hän kuvailee hilpeäksi. Toisesta kierroksesta Eerola odottaa jännittävää ja tiukkaa.
- Peli ei ole ollenkaan niin selvä kuin on annettu ymmärtää, toteaa Eerola, mutta haluaa säilyttää vaalisalaisuuden loppuun saakka.
Jari Lindström (ps.) myöntää Pekka Haaviston äänisaaliin tulleen yllätyksenä, ja toteaa toisen kierroksen äänestyspäätöksen olevan poikkeuksellisen vaikea.
- Vaikka tämä on henkilövaali, tässä on kuitenkin taustalla puolueet, jotka eivät kumpikaan kosketa minua millään tavalla, Lindström perustelee.
Paatero tukee Haavistoa
SDP:n Sirpa Paatero myöntää pettyneensä Paavo Lipposen tulokseen, vaikka onkin tyytyväinen paikallisten tekemään vaalityöhön. Toisen kierroksen toteutuminen on Paateron mielestä hyvä asia, vaikka oman puolueen ehdokas ei sinne asti yltänytkään.
- Meillä on monta puoluetta, joilla on hyviä ehdokkaita, joten se että kisa jatkuu on loistava osoitus kansanvallasta. Olin kyllä aika tyytyväinen siihen, että toiselle kierrokselle nousi Pekka Haavisto, Paatero myöntää ja toteaa Pekka Haaviston arvojen olevan huomattavasti lähempänä omiaan kuin Sauli Niinistön.
Paatero toivoo, että toisella kierroksella keskitytään entistä enemmän niihin osa-alueisiin, jotka presidentin toimenkuvaan kuuluvat: työskentely Suomen ulkopuolella, ulkomaiset yhteydet ja suhtautuminen Suomen puolustukseen.
- Jos ulkopolitiikan osaamista katsotaan, niin siltä saralta Pekka Haavisto edustaa minun arvomaailmaani erittäin vahvasti, Paatero summaa.
Sari Palm toivoo siistiä kampanjointia
Sari Palm (kd.) arvelee, että seuraavan kahden viikon aikana voi tapahtua mitä tahansa.
- Minulla on sellainen pelko, että kilpailu saattaa mennä liian kovaksi. Mietin pysyykö myös toinen kierros siistinä, ettei lähdetä sellaiseen alatyyliseen loanheittoon, sanoo Palm.
Ensimmäisellä kierroksella oman puolueensa ehdokasta tukenut Sari Palm aikoo harkita äänestyspäätöstään toisella kierroksella hyvin huolellisesti.
- Pitäydyn vaalisalaisuuden takana. Haluan seurata keskustelua, sillä joudun tekemään ihan uuden ratkaisun, Palm päättää.
"Jännittävä vaaliasetelma"
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) pitää vaalien tulosta odotettuna.
- Uskon että luvassa on hyvin positiivinen ja rakentava toinen kierros. Lisäksi ehdokkaat suhtautuvat moniin asioihin samalla tavalla, joten ei tule varmaan sellaista repivää vastakkainasettelua, arvioi Jyri Häkämies.
Rakentavuudesta huolimatta Häkämies uskoo herrasmiesten kaksinkamppailun herättävän mielenkiintoa.
- Se on varmaan totta, että Haaviston ja Niinistön näkemykset esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta eivät juuri eroa. Mutta uskon että vaaliasetelma tekee tästä kiinnostavan ja jännittävän, sanoo Häkämies.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohella Häkämies arvelee keskustelun pyörivän taloustilanteen ja arvojen ympärillä.
- Presidentiltä odotetaan myös suunnannäyttäjän ja arvojohtajan roolia, Häkämies perustelee.