Pääministeri Katainen pitää epäterveenä sitä, että 50 vuotta täyttäneiden työllistymismahdollisuudet heikkenevät suomalaisessa työelämässä.
- Yhteiskunta, jossa hiljainen tieto ei ole arvokasta, ei ole arvopohjaltaan terve, Katainen muistutti puhuessaan Keski-Suomen Osuuspankin järjestämässä työelämäseminaarissa Jyväskylässä.
Katainen ei näe lainsäädännöllisiä mahdollisuuksia kehityksen muuttamiseen. Hänen mielestään kyseessä on arvoasia, joka voidaan muuttaa vain asenteita muuttamalla.
- Ikääntyvien työntekijöiden arvostus pitää nostaa esiin ja keskusteluun, Katainen vaati.
Iäkkäiden työllistyminen oli osa Kataisen keinopakettia, jolla hän turvaisi Suomen talouden vakauden. Pääministeri luetteli seminaariväelle tutut kehityskohteet: kuntauudistus, maahanmuuttajien kotouttaminen ja eläkeiän nosto, johon työllistymispuheet liittyivät.
Katainen totesi eläkeiän nousevan myös työuria pidentämällä ja sillä, että alle 35-vuotiaana eläköityneitä saataisiin nykyistä paremmin edes osa-aikaisesti takaisin työelämään.
Ihalaisella huoli nuorista
Tammikuun kihlaus -seminaariin Jyväskylässä osallistui myös työministeri Lauri Ihalainen (sd.). Ihalaisen suurin huoli kohdistui nuoriin:
- Pahinta on nuorten syrjäytyminen. 40 000 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman koulutusta ja ilman työtä. Tähän meillä ei ole varaa, Ihalainen totesi.
Hallituksen lupaama yhteiskuntatakuu turvaa ensi vuoden alusta lähtien alle 25-vuotiaille koulutus-, harjoittelu- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.
Ihalainen muistuttaa kuitenkin, että valtion toimet eivät riitä torjumaan nuorten syrjäytymistä:
- Tähän on varauduttu käyttämään 60 miljoonaa euroa vuodessa. Sen lisäksi tarvitaan elinkeinoelämän vastaantuloa.
Työministerin mukaan 55-59-vuotiaiden työllistymisaste on parantunut viime vuosina, ja se on nykyisin jopa parempi kuin keskimääräinen työllistymisaste. Hän haluaakin kääntää katsetta nuorten ja myös keski-ikäisten työllistymisasteen korottamiseen.
Kolmen päivän koulutuksesta kiistaa
Osuuspankin seminaarissa kuultiin myös työmarkkinajohtajien paneelikeskustelu työelämän kehittämisestä.
Mukana olivat AKAVAn puheenjohtaja Sture Fjäder, Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pukkinen, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sekä STTK:n työympäristöasiantuntija Erkki Auvinen.
Keskustelussa kiiteltiin kilvan hallituksen tuella solmitun raamisopimuksen syntymistä. EK:n Pukkinen tosin näki tulevaisuuden johtavan yhä enemmän yrityskohtaiseen sopimiseen, kun muut vannoivat laajapohjaisen kolmikannan nimeen.
Hillittyä kiistaa saatiin aikaan raamisopimukseen kirjatusta työntekijöiden oikeudesta kolmeen vuotuiseen koulutuspäivään. Pukkisen mielestä asiasta ei ole vielä sovittu, työntekijäjärjestöjen edustajien mukaan oikeus on kirjattu sopimukseen.
Työministeri Ihalainen on asettanut työryhmän valmistelemaan koulutussopimuksen toteuttamista. Ihalaisen mukaan näin aiotaan turvata työntekijöille vähintään kolme päivää työnantajan määrittelemää koulutusta vuosittain. Lisäkoulutuspäivistä ei ole siis kyse, jos nykyinen työehtosopimus jo sisältää vähintään tämän koulutusmäärän.