Kotkan Terveysjohtaja Anne Hiiri muistuttaa, että kunnissa on toimittu valtiovallan tahdin mukaan.
- Minusta tällainen syyttelylinja ei kuulosta mitenkään mukavalta. Valtiovaltahan on halunnut siirtää näitä tehtäviä ja päätösvaltaa kunnille. Tämä on nyt sitten ollut seurauksena, kunnat ovat itsenäisesti saaneet päättää.
- Kun tietää, missä paineessa oma henkilökunta tekee töitä. Ihan varmasti yritämme tehdä parhaamme näillä resursseilla, Hiiri vakuuttaa.
Kouvolan johtava ylilääkäri Kati Myllymäki puolestaan huomauttaa, että Lääkäriliitto vastusti valtionosuusuudistusta, jossa vastuu rahojen käytöstä siirrettiin kunnille. Myllymäki kuvailee ministerin puheenvuoroa osaksi "normaalia mutapainia", jossa kunnat ja valtio syyttelevät toisiaan.
- Kunnallisvaalien lähestyessä nokittelu varmasti lisääntyy, Myllymäki uskoo.
Kunnille ohjattu runsaasti lisävelvoitteita
Anne Hiiri kritisoi valtiovaltaa vastuun kippaamisesta kuntien niskaan.
- On tullut monenlaisia velvoitteita: Hoitotakuu, neuvola- ja kouluterveystarkastukset ynnä muut. Myös valvonta on selvästi lisääntynyt aluehallintovirastojen ja Valviran kautta. Jos näitä lakisääteisiä velvoitteita ei täytetä, uhataan uhkasakolla. Kyllä tässä vaikeassa tilanteessa ollaan.
Hiiri olisi valmis karsimaan julkisen terveydenhuollon vaatimuksia, jos rahaa ei ole tarpeeksi niiden täyttämiseen.
Guzenina-Richardson haluaisi tiukentaa valtion ohjausta ja korvamerkitä terveydenhuoltoon tarkoitetut osuudet. Hiiri ja Myllymäki ovat samoilla linjoilla.
- Kyllähän ne valtionosuudet tavallaan häviävät kunnan kassaan, eivätkä välttämättä ohjaudu kohteisiinsa. Varsinkin kun tulee lisäyksiä valtionosuuksiin. Esimerkiksi nyt tuli neuvola- ja kouluterveystarkastuksiin lisävaltionosuutta. Monet kunnathan eivät ole käyttäneet sitä osuutta henkilöstön lisäpalkkaukseen, Hiiri myöntää.
- Lääkärit ovat aina olleet sitä mieltä, että terveydenhuoltoon täytyy olla korvamerkittyä rahaa, Kati Myllymäki toteaa.