Helsingin poliittiset päätöksentekijät olivat tänään kuulemassa riemusanomaa Guggenheim-säätiön halusta rakentaa taidemuseo Helsinkiin. Rakennuksen on arvioitu maksavan 130-140 miljoonaa euroa, suunnitteluvaiheen kustannukset olisivat noin 11 miljoonaa euroa ja museon käyttökustannukset noin 14,5 miljoonaa euroa vuodessa. 20 vuoden Guggenheim-lisenssi maksaa 23,6 miljoonaa euroa.
- Selvitys ei ole lainkaan houkuttava! Odotimme yksityistä rahoitusta, mutta sitä ole lainkaan. Aivan käsittämätöntä. Eihän Guggenheim ota tässä mitään riskejä, vaan Helsinki kantaa yksin koko vastuun. Edes valtion rahoituksesta ei ole takeita, puuskahtaa kaupunginvaltuutettu Osku Pajamäki (sd.)
Riskit voivat olla myös positiivisia
Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Jan Vapaavuori (kok.) on täysin toista mieltä. Hänen mukaansa olisi Helsingiltä sulaa hulluutta olla tarttumatta hankkeeseen, jonka perään "yli puolet" maailman valtioista kuolaa.
- Meillä on Suomessa harhainen tapa käsitellä sanaa riski. Käsitämme sen usein negatiivisesti. Riski voi yhtä hyvin olla positiivinen. Kun Bilbaon Guggenheimia suunniteltiin, arveltiin siellä käyvän puoli miljoonaa ihmistä vuodessa, mutta kävijöitä onkin ollut miljoona vuodessa! Tässä voi käydä niin, että Helsinki on suurin hyötyjä
Maksaako Helsinki vain Guggenheimin nimestä?
Myös kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara (vihr.) uskoo Guggenheimista olevan hyötyä suomalaiselle taiteelle. Silti hän haluaisi takeen siitä, ettei Helsinki maksa pelkästä brändistä.
- Pitäisi tietää, saammeko myös näyttelyihin sisältöä, että on varaa vaihtaa kokoelmia. Jos maksamme vain nimestä, niin se on aika kallis.
Samalla vuosikymmenellä kaksi isoa kulttuurirakennusta
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen Risto Kolanen (sd.) muistuttaa Helsingillä olleen köyhempinäkin aikoina varaa kulttuurilaitoksiin. Silti kahden ison rakennuksen, Guggenheimin ja keskustakirjaston rakentaminen samalla vuosikymmenellä arveluttaa.
- Kyllä kulttuuritahdon osoittaminen kuuluu myös tälle sukupolvelle, mutta monet talousluvut ovat täysin auki. Tämän vuoden budjetin ei ole esimerkiksi arveltu riittävän peruspalvelutason ylläpitoon.