-Tuomioja otti kantaa (asiaan), joka ei kuulu hänen alaansa, Paavo Väyrynen arvosteli.

Paavo Lipposen (sd.) mielestä asia kuuluu myös ulkoministerille, mutta presidenttinä hän tukisi pääministeriä.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) moitti Tuomiojaa siitä, että hän puhui vastoin hallituksen linjaa ulkomaisessa lehdessä.

- Presidenttinä tukisin totta kai pääministeriä ja hallituksen linjaa, Lipponen vakuutti.

Lopuksi Lipponen kuitenkin vitsaili, että hänen aikanaan tällaista ei olisi tapahtunut.

Arhinmäki: Keskustelu tärkeää

Sauli Niinistö (kok.) pitää vieraana ajatusta, että presidentti puuttuisi hallituksen asioihin.

- Kyllä se on pääministeri, joka pitää hallituksensa kurissa, Niinistö sanoi.

Paavo Arhinmäki (vas.) taas piti Tuomiojan keskustelun avausta hyvänä tekona.

- Kansanvallan kannalta on erinomaista, että asioista käydään keskustelua, Arhinmäki totesi.

Eva Biaudet (r.) hillitsisi Tuomiojan kannanottoja. Hänen mielestään pitäisi miettiä tarkkaan, miltä Suomen linja näyttää ulkomailla. Onko se yhtenäinen vai ei.