- Olin presidenttikauteni alussa merkittävä aloitteen tekijä silloisia presidentin valtaoikeuksia karsittaessa. Nyt omaatuntoani on alkanut kolkuttaa, Koivisto kertoo.
Hän on huolissaan sekä presidentin ulko- että sisäpoliittisen vallan hupenemisesta.
- Ensinnäkin kannan huolta siitä, ovatko tasavallan presidentin valtuudet riittävät, kun hän käy keskusteluja muitten maitten ulkopoliittisen johdon kanssa.
Presidentti Koivisto kirjoittaa pitäneensä oman toimikautensa aikana huolta siitä, että Suomessa on parlamentaarinen enemmistöhallitus.
Nyt häntä on alkanut huolestuttaa presidentin rooli hallitusta muodostettaessa. Hänen mielessään ovat viime kesän vaikeat hallitusneuvottelut, joita istuva presidentti Tarja Halonen joutui seuraamaan sivusta.
- Tunsin piston sydämessäni, kun vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen saatoin todeta, että presidentti oli pelkkä sivustakatsoja tilanteessa, jossa hallitusneuvottelut pitkittyivät ja mutkistuivat, Koivisto kirjoittaa.
Presidenttiä kiinnostaa ulkoministerin valinta
Koivisto pohtii myös nykyisen presidentin vähäistä valtaa ulkoministerin valinnassa ja ulkoministeriön toiminnassa.
- Minua askarruttaa erityisesti keneltä ulkoasiainministeriö saa toimivaltuutensa sekä myös ulkoministerin nimitys. Pidän parlamentarismin "hyvien tapojen" mukaisena, että presidentti on kiinnostunut varsinkin ulkoministerin henkilöstä, Koivisto kertoo.