Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Uhan rakentamiseen toista valtiota vastaan tarvitaan sotilaallista kykyä. Sellaisen rakentamiseen ei kulu vain vuosia, vaan enemmänkin – ainakin pari vuosikymmentä.
On suunniteltava, minkälaiset varusteet, aseistus, johto-, logistiikka- ja muut järjestelmät tarvitaan suunnitellussa sodassa. On vuosien mittaan koulutettava ikäluokka ikäluokan jälkeen riittävästi sotilaita käyttämään asejärjestelmiä halutulla tavalla.
Yksi Venäjän perusväitteistä on jo viitisentoista vuotta ollut, että länsi, NATO ja varsinkin Yhdysvallat, uhkaa Venäjää sotilaallisesti: on siis rakentanut pitkäjänteisesti kykyä hyökätä Venäjälle.
Mitä länsi on tänä aikana siis puuhannut?
Oikeasti läntiset asevoimat ovat vuosikymmenten ajan keskittyneet lähinnä suorituskykyihin, joita tarvitaan jonkin kaukaisen maan kriisinhallinnassa. Kalliit massa-armeijat asevelvollisuuksineen ovat käyneet harvinaisiksi.
Läntisen Euroopan maiden puolustusmäärärahat laskivat Neuvostoliiton romahdettua pitkään. Karkeasti ottaen lasku loppui vasta, kun Venäjä 2014 valtasi Krimin.
Nyt puolustusmäärärahat ovat kyllä nousussa, sillä kaikkialla on käynnissä kiivas aluepuolustukseen kykenevien asevoimien rakentaminen. Mutta kiire tai ei, sellaisten asevoimien kehittäminen ei tapahdu nopeasti eikä ole halpaa.
Demokratiassa sotilaallisen kyvyn synnyttämiselle tarvitaan myös poliittista voimaa ja kansan tukea. Uhan yhtälö on aina tahto kertaa kyky. Mutta asevoimille ei demokratiassa noin vain syydetä rahaa. Valtion varoja käytetään julkisesti, ja käyttökohteista keskustelu on keskeinen osa kansanvaltaista prosessia.
Siksi asevoimien kasvattamiseen tarvitaan kirjattu ja perusteltu poliittinen tahto. Tätä pyrkimystä sitten arvioidaan poliittisessa keskustelussa ja ennen kaikkea vaaleissa.
Jos armeijan valtavia menolisäyksiä perusteltaisiin väitteellä, että on tärkeää luoda kyky hyökätä Venäjälle, äänestäjät tuskin innostuisivat. Heille voisi toki yrittää valehdella asiasta, mutta valheita vastaan nousisivat vapaa media, oppositio tai jopa riippumaton oikeuslaitos. Ne pitäisi kaikki pystyä kiertämään tavalla tai toisella.
Jos kansa ja poliitikot kuitenkin loppujen lopuksi olisivat halukkaita sijoittamaan paljon rahaa hyökkäyskykyyn, niin tämä kyky voi syntyä vain harjoittelemalla. Asevoimien pitää harjoitella sellaista sotaa, jota se haluaa käydä: tässä tapauksessa valtavilla voimavaroilla tapahtuvaa hyökkäystä pinta-alaltaan maailman suurimpaan valtioon.
Käytännössä tämä tarkoittaisi valtavia sotaharjoituksia, joissa opeteltaisiin valloittamaan ja ottamaan haltuun alueita.
Taas pitäisi valehdella. Harjoituksia pitäisi kiivaasti väittää puolustuksellisiksi, sillä kuka nyt haluaisi tulla epäillyksi hyökkäyssotaan varustautumisesta.
Kun sotilaallinen valmistautuminen olisi vuosien ja vuosien valmistelun jälkeen vihdoin riittävällä tasolla, pitäisi demokratiassa löytää vielä laillinen ja mieluusti suosittu syy lähteä sotaan. Jos kansalaiset pitäisivät sotaa vääränä, he osoittaisivat mieltään sitä vastaan tai jopa kieltäytyisivät lähtemästä sotaan.
Ainoa keino olisi silloin väittää, että aiottu hyökkäyksen kohde on pahuudessaan uhka, ja kyseessä on itse asiassa puolustautuminen.
Alkaako kuulostaa tutulta?
Hankalin paikka olisi saada vapaiden tiedonlähteiden äärellä olevat kansalaiset uskomaan tämä väite. Siksi tiedotusvälineet pitäisi jollakin keinoin saada hallintaan, ja valhetta pitäisi toistaa mahdollisimman pitkään.
Kaikkiin näihin tarvittaviin temppuihin aito demokraattinen päätöksenteko ei yksinkertaisesti taivu. Venäjää uhkaavan hyökkäyssodan rakentaminen riittävän monessa demokratiassa ei yksinkertaisesti onnistuisi.
Länsi ei siis ole hyökkäämässä Venäjälle. Kukaan ei sitä halua. Kukaan ei siihen pysty.
Mutta Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja on nyt julistanut lännen olevan yleisemminkin vihollinen. Putinin hallinto on käynyt läpi parissa vuosikymmenessä kaikki edellä kerrotut temput ja taktiset liikkeet. Tosin tulos ei ole ollut kovin hyvä.
Venäjän juonena on ollut säilyttää näennäinen julkikuva demokratiasta ja laillisuudesta. Aidossa demokratiassa ja oikeusvaltiossa näin ei olisi voinut tapahtua. Putinille se onnistui.
Aito demokratia ei ole vain arvoihin liittyvä kysymys. Demokratia luo turvallisuutta sekä kansalaisille että valtioille. Siksikin nyt on aika puolustaa demokratiaa Ukrainassa.
Samalla puolustamme itseämme.
Janne “Rysky” Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.
Kolumnista voi keskustella 20.10. klo 23.00 saakka.