Kolumni
Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.
Lue kolumneja
Kuuntele kolumneja Yle Areenassa
Puolueet ovat viime aikoina jälleen raapineet laariensa pohjia ja keksineet mielestään loistavia keinoja Suomen suurten haasteiden selättämiseen.
On väläytelty esimerkiksi bensaveron alennusta ja edistetty alueellista opintolainahyvitystä. Yhteistä avauksille on se, etteivät ne asiantuntijoiden mielestä ole tehokkaita saati järkeviä, mutta suomalainen poliitikko on siinä mielessä selkärankainen olento, ettei anna todellisuuden turhaan sotkea tietopohjaista toimintaansa.
Se on iloinen uutinen meille käsienheiluttelijoille ja lobbareille, jotka tarjoamme mielellämme omaa etuamme päätöksenteon tueksi, mistä tulikin mieleen muutama rohkea avaus, joita pitäisi pikimmiten edistää – ihan meidän kaikkien yhteisen hyvän kannalta.
Keskiluokka kuuluu keskipisteeseen.
Kukaan ei kärsi maailman kriiseistä enemmän kuin autoileva keskiluokka. Työssä käyvät, hyvin tienaavat, terveet ihmiset ovat kantaneet jo liikaakin vastuuta itseään heikommassa asemassa olevista.
Siksi hallitukselta kaivataankin nyt ripeästi lisää työmatkavähennyksen korotuksen kaltaisia toimia, jotka helpottavat ylempien tuloluokkien tukalaa asemaa. Verotulojen menetykset voitaisiin kompensoida leikkaamalla sosiaaliturvaa kokoomustakin kunnianhimoisemmin tai demareiden tapaan velkaantumalla kohtuullisesti vielä muutamalla miljardilla.
Poistamalla sosiaaliturvan poistamme tehokkaimmin myös köyhyyden poistamalla köyhät. Vain siten yhteiset rahamme riittävät keskiluokan kesämökkien remontoimiseen ja muihin kotitalousvähennyksen kohteisiin.
Koulutetaan lapsista lahtaamisen huippuosaajia.
Keskustaministeri Antti Kurvinen on osoittanut viime viikkoina ihailtavaa puuhakkuutta. Kurvinen on esitellyt keskustalaista logiikkaa linjaamalla, että luontokatoa vauhdittava metsien hakkaaminen on pohjimmiltaan ympäristöteko ja ehdottanut maatilavierailujen lisäämistä peruskoulujen opetusohjelmaan.
Ylipäätään olisi tärkeää, että peruskoulu tarjoaisi vähemmän perusopetusta lapsille ja enemmän irtopisteitä poliitikoille, mutta miksi tyytyä vain maatiloihin ja vain vierailuihin? Suomalaisen ruokaturvan kannalta lasten olisi hyvä oppia mahdollisimman varhain viljelemään omat nauriinsa ja lahtaamaan omat porsaansa.
Tessu turvaa turkistuotannon.
Maailman muuttuminen paikaksi, jossa kaikkien mielestä ei enää ole kaikilta osin täysin perusteltua kaasuttaa häkkieläimiä hengiltä huppujen ja avaimenperien tuotantoa varten, on ajanut turkisalan kriisiin. Turkiseläinten määrä vähenee, mutta koirien määrä kasvaa. Nyt on korkea aika avata keskustelu lemmikkien käytöstä turkiseläiminä.
Suomalaiset lemmikkieläimet ovat keskimäärin paitsi hyvin hoidettuja ja kiiltäviä myös tottuneet elämään luontaista elinpiiriään ahtaammissa oloissa. Pörröiset perheenjäsenet auttaisivat myös turkistuotannon maineen palautuksessa. Pistä Puppe rukkasiksi -kampanjan viestintää voivat sparrailla vihreät, jotka ovat ylpeinä esitelleet viime aikojen suurinta saavutustaan: uutta logoa.
Kohtujen hedelmien viljelyä on tehostettava.
Syntyvyys on painunut Suomessa historiallisen matalalle, samoin moraali. Onneksi edes kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen on asettunut puolustamaan syntymättömien lasten oikeuksia.
Suomi voisi muutenkin ottaa rohkeasti mallia kehittyvistä ja taantuvista maista, joissa ymmärretään, että naisten oikeus yksin päättää ruumistaan on aina uhka.
Abortit voisi kieltää. Luodaan niiden sijaan naisille luontaisia kannustimia lasten hankkimiseen. Esimerkiksi lapsettomuutta verottamalla voitaisiin kerätä rahaa kasvavaan kotihoidontuen tarpeeseen. Ehkä sitäkin voisi harkita, voisiko keskenmenoja jotenkin sanktioida. Näin tehdään muuten jo El Salvadorissa.
Kuri ja järjestys ovat arjen välittämistä.
Perussuomalaiset ehdottaa kriminaalipoliittisessa ohjelmassaan rikosten rangaistusten koventamista ja 14-vuotiaiden lasten saattamista rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikä ei vähennä rikoksia, mutta lisää tehokkaasti syrjäytymistä. Koska nössö länsimainen oikeusvaltioperiaate ei ole onnistunut lopettamaan rikollisuutta, on aika kokeilla jotain muuta. Ensi vaalikaudella kaikki ovat syyllisiä, kunnes toisin todistetaan.
Tuija Siltamäki
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, jota hävettää elää näin typerässä ajassa.
Voit keskustella kolumnista 21.10. klo 23.00 asti.