Kokkolan kaupunginsalmen, Suntin, rannassa on järjestetty parinkymmenen vuoden ajan kalamarkkinat syyskuussa. Viime vuonna kalamarkkinat jäi poikkeuksellisesti välistä paikalla tehtyjen kaapelitöiden takia.
Välivuoden jälkeen väkeä kerääntyi lauantaina Suntin myyntialueelle runsaasti. Kokkolan kalamarkkinayhdistyksen puheenjohtajan Esko Saariahon muistin mukaan harvoin katu on ollut näin täynnä.
– Kyllä tässä sellaista patoutuman purkamista on. Oikeastaan ensimmäistä kertaa on niin, että käytävä on täynnä ihmisiä jo lauantaiaamusta. On tässä jonkinlaista välivuoden saldoa.
Väkimäärästä huolimatta synkkiä pilviä on tullut markkinoiden ylle. Kalamarkkinoita on järjestetty Kokkolassa vuodesta 2002 alkaen. Koskaan sinä aikana ei ole ollut näin vähän myyjiä – eikä tapahtuma ole yksin ongelman kanssa.
Korona kaatoi markkinamyyjiä, kallis polttoaine pahentaa tilannetta entisestään
Koronavuosina alalla tapahtui joukkopako: markkinamyyjien oli pakko lopettaa, koska tuloja ei saatu mistään. Tori- ja markkinakaupan palvelukeskuksen toiminnanjohtaja Ari Kallas sanoo, että markkinakauppiaista lopetti koko maassa yli neljäkymmentä prosenttia.
– Nyt kaikki markkinatapahtumat ovat ihmeissään, kun ei ole kauppiaita. Samassa liemessä ovat niin suuret kuin pienet markkinat, Kallas sanoo.
Toinen markkinoiden uhka on kallis polttoainehinta. Saariahon mukaan moni Kokkolan kalamarkkinoille aiemmin tullut myyjä ei tullut tällä kertaa: yksi selitys oli kallis diesel.
– Etäältä tulevat myyjät jäävät omille paikkakunnilleen myymään toreille tai menevät muille markkinoille. Suurimmillaan meillä on ollut täällä yli 60 myyjää ja tällä hetkellä reilut 30, Saariaho harmittelee.
Hän näkee, että varsinkin pienet markkinat ovat tässä tilanteessa häviäjiä.
Harri Metsäpelto on tullut Kuopiosta myymään Kokkolaan kalakukkoja. Kallis polttoaine ei estänyt häntä tulemasta, mutta asia mietityttää.
– Mitä kauemmas, sitä aikaisemmin lähdetään. Kun lähtee paria päivää ennen varsinaisia markkinoita matkaan ja pysähtyy tulomatkalla muutamalla paikalla myymään, niin saa monta kärpästä yhdellä iskulla, Metsäpelto miettii.
Yhteistyötä tarvittaisiin
Ari Kallaksen mukaan jotain on tehtävä, jotta markkinat voivat säilyä elinvoimaisina: jatkossa ei voi yhtä aikaa eri puolilla Suomea järjestää 20-30 tapahtumaa yhtäaikaa. Kaikille ei yksinkertaisesti riitä myyjiä enää.
– Esimerkiksi Turun silakkamarkkinoilta oltiin yhteydessä ja ihmeteltiin, kun yleensä myyjiä on jonoksi asti, ja nyt ei ole. Hekin miettivät, mitä nyt tehdä, jos myyjiä ei olekaan, Kallas sanoo.
Yksi mahdollisuus on yhteistyö: markkinoita järjestettäisiin niin, että myyjät voisivat kiertää niitä järkevästi, eikä liikaa päällekkäisyyksiä olisi.
Kallas on harmissaan siitä, että markkina-ala ajettiin niin tiukille korona-aikana. Ulkotapahtumat kiellettiin kaikkien muiden tapahtumien vanavedessä.
– Nyt korjataan sitä satoa. Suomessa oli vuonna 2019 lähes 800 markkinatapahtumaa, ja meidän arvio on, että määrä puolittuu lähivuosina.
Myös Kokkolan kalamarkkinoiden tulevaisuus on auki. Esko Saariaho sanoo, että asiaa katsotaan vuosi kerrallaan. Monenlaista epävarmuutta on.
– Myyjät ovat sitä mieltä, ettei markkinoita saa viedä tästä Suntin rannasta pois. Jos monitoimiareenan rakentaminen alkaa, niin markkinathan tässä paikassa loppuvat siihen. Myyjät sanovat, etteivät tulekaan, jos markkinat tästä viedään pois.
Kallas näkee silti myös toivoa ilmassa. Hän uskoo, ettei markkinakauppa katoa minnekään, mutta tulevaisuudessa on edessä suuria muutoksia.
Voit keskustella aiheesta sunnuntai-iltaan 18.9.2022 kello 23:een saakka.