PHOENIX, ARIZONA Kirjahylly on omistettu Yhdysvaltain entiselle presidentille. Useita kuvia Donald Trumpista, "Latinot Trumpin puolesta" -lippu, Make America Great Again -lippis.

Yhden Trump-kuvan takana on piilossa valokuva George H. W. Bushista, joka oli Yhdysvaltain presidentti 1980- ja 1990-lukujen taitteessa.

– Haluan kuvata videon, jossa poltan tuon kuvan, Ronald Ore-giron sanoo kirjahyllynsä edustalla.

– Bush on ehdottomasti RINO.

Ore-giron on Bushille vihainen Irakin sodan aloittamisesta vuonna 2001. Kehyksissä on siis väärä Bush. RINO on puolestaan lyhenne sanoista Republican In Name Only, eli vain nimellisesti republikaani.

Se on haukkumanimi, jota Trumpin kannattajat käyttävät niistä republikaaneista, jotka hyväksyvät viime presidentinvaalien tuloksen.

Demokraattipuolueen Joe Biden voitti ja Trump hävisi. Useista tarkistuslaskennoista huolimatta vaalitulos ei ole muuttunut.

Ronald Ore-giron uskoo siitä huolimatta, että vaalit olivat vilpilliset. Vaalitulos on tarkastettu hänen kotiosavaltiossaan Arizonassa useita kertoja ilman mitään todisteita petoksesta.

Muuta sanovat poliitikot ovat Ore-gironin mielestä republikaanipuolueen syöpäläisiä, joista pitää päästä eroon mahdollisimman pian.

Niin on jo pitkälti käymässä Yhdysvaltain välivaaleissa, jotka käydään tiistaina.

Niin sanotuissa välivaaleissa valitaan kokonaan uusi edustajainhuone ja kolmannes senaatista, sekä liittovaltio- että osavaltiotasolla. Lisäksi vaaleissa täytetään merkittäviä virkoja kuten osavaltion kuvernöörejä ja pääsyyttäjiä.

Käytännössä siis vaaleissa päätetään, ketkä Yhdysvalloissa säätävät lakeja ja valvovat niiden noudattamista.

Yleensä välivaaleja pidetään istuvan presidentin suosion mittarina. Mutta tällä kertaa niissä mitataan myös vaalit hävinneen presidentin suosiota.

Ja ennen kaikkea sitä, miten Donald Trumpin luoma liike onnistuu pyrkimyksessään päästä tärkeisiin asemiin eri osavaltioissa. Vaaleissa päätäntävaltaa voi kahmia ryhmä poliitikkoja, jotka ei usko vaalien tulokseen eivätkä suostu hyväksymään vaalituloksia.

Donald Trumpin väittämästä "vaalivalheesta" on tullut useissa osavaltioissa parhaillaan käytävien vaalien tärkeä teema ja republikaanipuoluetta repivä ongelma. Ronald Ore-gironin kaltaiset presidentin tukijat ovat äänestäneet aktiivisesti ehdokkaita, jotka kiistävät presidentinvaalien tuloksen.

Nämä niin kutsutut "vaalikieltäjät" pyrkivät esimerkiksi Arizonassa muun muassa senaattoriksi, kuvernööriksi, osavaltiosihteeriksi ja pääsyyttäjäksi. Myös muissa osavaltioissa merkittävä osa republikaaniehdokkaista kieltää vaalituloksen.

Republikaanipuolueen sisällä se on tarkoittanut sitä, että moni pitkän linjan poliitikko on joutunut väistymään Trumpin kannattajien tukemien ehdokkaiden tieltä.

Yksi heistä on ollut Arizonassa Rusty Bowers, Arizonan osavaltion edustajainhuoneen entinen puhemies. Trumpin tukema ehdokas syrjäytti hänet esivaaleissa alkusyksystä.

Bowers kutsuu Trumpin tukijoita radikaaleiksi. He ovat hänen mielestään uhka demokratialle, paitsi Arizonassa myös koko maassa.

Esimerkiksi Mark Finchem on yksi Bowersin tarkoittamista radikaaleista republikaaneista ja ehdolla vaikutusvaltaiseen osavaltiosihteerin tehtävään.

Kaksikko otti yhteen rajusti heti presidentinvaalien jälkeen, kun Finchem ja muutama muu republikaani yrittivät estää osavaltion äänten menemisen Bidenille. Bowers esti salajuonen, Trumpin ja tämän entisen lakimiehen Rudy Giulianin painostuksesta ja vaalivilppiväitteistä huolimatta.

– Sanoin uudelleen ja uudelleen, tuokaa minulle todisteita [vaalivilpistä]. Ja tietenkään todisteita ei koskaan tullut.

Bowersin periaatteellisuudella on ollut hintansa. Ensin alkoi lokakampanja paikallismedioissa, sitten uhkaukset ja pedofiilisyytökset. Kuukausien ajan mielenosoituksia kotiovella.

Kerran yhdellä miehellä oli mukanaan ase, mutta Bowersin mielestä hänestä "tuskin olisi ollut kovin hyväksi ampujaksi".

Ja sitten Bowers hävisi esivaalinsa radikaalille puoluetoverille.

Mark Finchem taas voitti oman esivaalinsa, ja on nyt ehdolla Arizonan osavaltiosihteeriksi.

Byrokraattiselta kuulostava pesti on merkittävä, sillä osavaltiosihteerin tärkein tehtävä on vaalien järjestäminen. Se, kuka tehtävää hoitaa, vaikuttaa siis siihen, miten äänestys ja ääntenlaskenta hoituvat.

Vaalivilppisyytösten pitkä häntä vaikuttaa vaaleihin ympäri maan, ei vain Arizonassa.

Sanomalehti Washington Postin selvityksen mukaan melkein 300 republikaaniehdokasta kyseenalaistaa presidentinvaalien tuloksen. Heistä yli puolet voittaa todennäköisesti vaaleissa.

Monet vaalikieltäjistä edustavat muissakin kannoissaan radikaaleja näkemyksiä esimerkiksi liittyen aborttilainsäädäntöön ja aseenkanto-oikeuteen.

Kaikista äärimmäiset uuden linjan poliitikot ovat puheissaan viitanneet jopa äärioikeistobloggari Curtis Yarvinin kirjoituksiin. Yarvin haluaisi luopua poliittisista kompromisseista, sillä hänen mukaansa demokratia ei toimi. Sen sijaan valta tulisi keskittää yhdelle ihmiselle.

Rusty Bowersin huoli on se, että radikaaliedustajat haluavat pienentää osavaltion budjettia niin tuntuvasti, että normaalien ongelmien ratkaisu vaikeutuu. Arizonassa yksi esimerkki on vedensaannista käytävä vääntö. Kuivalle aavikolle rakennetut kaupungit tarvitsevat liittovaltiotason apua kysymyksen ratkaisuun.

Ronald Ore-giron valmentaa iltaisin tyttärensä jalkapallojoukkuetta. Tunnelma kentällä on lämminhenkinen, kunnes puhe kääntyy politiikkaan.

Toinen valmentajista ei halua puhua aiheesta sanaakaan. Kentän laidalla tyttärensä treenejä seuraava isä kertoo, että haaveilee maastamuutosta, koska politiikka on Yhdysvalloissa niin väsyttävää.

Ore-giron ei ole väsynyt. Hän sanoo olevansa valmis taistelemaan vapautensa puolesta, jos republikaanit häviävät vaalit. Hänen mukaansa niin voi käydä vain, jos demokraatit fuskaavat.

Välivaaleissa äänestää normaalisti vain noin puolet yhdysvaltalaisista. Tänä vuonna äänestäjiä voi olla enemmän, sillä esimerkiksi monissa osavaltioissa käynnissä oleva taistelu aborttilainsäädännöstä motivoi erityisesti naisia vaaliuurnille.

Silti on lähes varmaa, että republikaanit voittavat ainakin liittovaltiotason edustajainhuoneen vaalit. Samoin kuin monissa osavaltioissa.

Bowersin mukaan hänen oman puolueensa voitto on ongelma, jos kyse on radikaaliedustajista.

Demokraatit ovat osaltaan auttaneet radikaalisiiven nousua. Demokraattien sidosryhmät tukivat kilpapuolueensa radikaaliedustajia miljoonilla dollareilla republikaanien esivaalikampanjoiden aikana. Yrityksenä oli luoda tilanne, jossa varsinaisena vaalipäivänä vastakkain olisi radikaalirepublikaani ja keskilinjan demokraatti, joka voisi silloin voittaa myös maltillisien republikaanien äänet.

Taktiikka voi kuitenkin kostautua.

Käytännössä vaalivilppiin uskovien poliitikkojen valinta osavaltiotason tehtäviin voi vaarantaa presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen kahden vuoden päästä käytävissä vaaleissa. Useissa osavaltioissa esimerkiksi osavaltiosihteerillä ja kuvernöörillä on tärkeä rooli vaalituloksen vahvistamisessa.

Bowers pelkää, että radikaalirepublikaanit muuttavat Arizonan äänestyslakia siten, että osavaltion kongressin yksinkertainen enemmistö voi halutessaan mitätöidä vaalituloksen. He yrittivät sitä jo keväällä, mutta silloin Bowers esti lain etenemisen.

Tulevaisuudessa hän ei enää ole sitä estämässä.

Donald Trumpin huhutaan ilmoittavan jo ensi viikolla asettuvansa jälleen ehdolle presidentinvaaleissa 2024.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 7.11. kello 23 asti.

Lisää Yhdysvalloista:

Kuuntele Mistä maailma puhuu -podcast: "Demokratia on vaakalaudalla, en liioittele"

Voit myös katsoa podcastin videona täältä.

Kuuntele uutispodcast välivaalien tärkeimmistä osavaltioista: Yhdysvaltain välivaaleissa politiikkaan kyllästyneelle kansalle tarjotaan julkkisehdokkaita

Lue aborttioikeuksien vaikutuksesta vaaleihin: Kesän aborttipäätös ravistelee Yhdysvalloissa – näin vaikutukset näkyvät aborttiklinikalla, raskauskodissa ja vaalikampanjoissa