Koronatilanne on jälleen pahentumassa Pohjanmaalla, uusi variantti on aiempaa herkemmin tarttuva, minkä vuoksi tauti leviää nyt tehokkaasti.
Pahenevan tilanteen aiheuttaa uusi omikron BA-5 -muunnos.
Johtajaylilääkäri Peter Niemisen mukaan positiivisten testitulosten määrä on selkeästi kasvanut.
Tarkkaa tartuntamäärää voi kuitenkin vain arvioida, sillä lomalaiset ovat oletettavasti tehneet kotitestejä, jolloin kaikkien positiivisten tulosten määrää ei voida varmaksi tietää.
– Kotitesti onkin hyvä tehdä, jos sairauden oireita ilmenee, jotta osaa välttää sosiaalisia kontakteja, Nieminen muistuttaa.
Lisäksi on edelleen hyvä muistaa huolehtia käsihygieniasta ja turvaväleistä, sekä käyttää tarvittaessa kasvomaskia.
– Vaikka yleinen kasvomaskisuositus on purettu, suosittelemme kasvomaskin käyttöä tilanteissa, joissa turvavälejä ei pystytä noudattamaan pidempiaikaisesti, Nieminen kehottaa.
Neljännet koronarokotukset alkavat Pohjanmaalla ensi viikolla ja ajanvarauksia on jo avattu. Rokotuksien kohderyhmänä ovat 19–60 -vuotiaat sekä yli 12 -vuotiaat riskiryhmäläiset.
Ohjeet ajanvaraukseen löytyvät täältä.
Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse tällä hetkellä tehosteannosta.