Turku avaa Satakunnantien rokotuspisteen jo 15. elokuuta.

Paikalle on löydetty tarpeeksi rokottavaa henkilökuntaa, joten piste voidaan avata viikkoa oletettua aiemmin.

Turussa on tällä hetkellä auki kolme terveysasemaa, jossa rokotetaan ilman ajanvarausta. Avoinna ovat keskustan, Mäntymäen ja Varissuon terveysasemat.

– Sunnuntaihin 14. elokuuta asti rokotukset keskittyvät yli 70-vuotiaiden ja yli 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten 4. rokotuksiinja 69–18-vuotiaiden 1., 2. ja 3. rokotuksiin. Lisäksi 5. rokotuksia annetaan 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt, kertoo Turun kaupunki verkkosivuillaan

15. elokuuta alkaen 4. rokotukset laajenevat 18–69-vuotiaisiin riskiryhmiin. Muiden kuin riskiryhmiin kuuluvien 60–69-vuotiaiden 4. rokotuksien tarkka alkamisajankohta selviää myöhemmin.

Neljänsiä rokotuksia alettiin Turussa laajentaa yli 70-vuotiaisiin ei-riskiryhmäläisiin maanantaina.

Esimerkiksi Mäntymäen terveysasemalla oli tiistaina ulos saakka ulottuva rokotusjono.

Osa rokotusjonoon saapuneista oli tullut paikalle jo ennen kello kymmentä. Ihmetystä herätti, miksi numeroita ei voinut jakaa ulkona, vaan lapun saadakseen piti kiivetä kakkoskerrokseen.

Rokottajapula taustalla

Turun tartuntataideista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo, että rokottajia on saatu lisää ja siksi rokotusvastaanotto voidaan avata suunniteltua aiemmin.

– Rokottaminen vaatii terveydenhuollon ammattihenkilön. Meillä ei ollut heinäkuussa mahdollisuutta lisätä rokottajia, koska piti hoitaa muitakin kiireellisiä töitä.

Testiin Turussa pääsee pääsääntöisesti samana päivänä.

Koronatestä suositellaan koronalääkehoidon piirissä oleville tai heille, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollon piirissä tai jotka tarvitsevat todistuksen koronasta.

– Viikoittain Turun testeissä löytyy noin 500 tartuntaa ja tietenkin kotitesteissä paljastuu tartuntoja. 40 prosenttia testeistä on positiivisia eli niitä tehdään ainakin yli tuhat viikossa.

Rokotteet ovat käyttökelpoisia

Julkisuudessa on keskusteltu koronarokotteiden tasosta. On pohdittu, kannattako rokotteita ottaa, jos uusia, parempia rokotteita on tulossa. Toisaalta rokotteiden on sanottu vanhenevan syyskuuhun mennessä.

Lääkäri Jutta Peltoniemi vakuuttaa, että Turussa koronarokotteet tarkastetaan ennen käyttöä.

– Niitä käytetään sen mukaan, miten lähellä vanhentumispäivä on. Siksi ammattilainen tarkastaa rokotustapahtumassa, että rokote on käyttökunnossa.

Koronan sairastaneelle rokotuksesta vain vähäistä haittaa

Moni miettii, kannattaako koronarokotusta ottaa, jos on sairastanut koronan. Lääkäri Jutta Peltoniemi kertoo, että kolme rokotusta ja sairastettu korona antaa hyvän suoja. Silloin neljättä rokotusta ei välttämättä tarvita.

– Ei rokotuksesta tässäkään tapauksessa mitään vakavaa haittaa ole. Voi tulla esimerkiksi kuumetta tai paikallisreaktioita, kertoo Peltoniemi.