Koronapandemia aiheuttaa edelleen joka päivä kymmeniä poissaoloja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa.

Kaikista Eksoten henkilöstön sairauspoissaolopäivistä noin 20 prosenttia johtuu koronasta, kertoo Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula.

– Koronapoissaolot ovat kohdentuneet noin 1 700 työntekijälle, joka on noin 30 prosenttia koko Eksoten henkilöstöstä.

Eksotessa on ollut koko alkuvuonna töissä eri pituisissa työsuhteissa yhteensä 6 150 työntekijää.

Karhulan mukaan Etelä-Karjalan keskussairaalan osastoja ei ole suljettu, mutta korona vaikuttaa jokapäiväisiin työn järjestelyihin. Esimerkiksi sijaisia hankitaan päivittäin ja enemmänkin olisi otettu, jos olisi löytynyt.

– Sairastuneita on henkilökunnassa tänä kesänä enemmän kuin kymmeniä, selvästi jo yli sata.

Karhulan mukaan henkilöstö on kuormittunut koronavuosien aikana ja nyt entisestään työvoimapulan vuoksi. Karhulan mukaan henkilöstö on myös ilmaissut huolensa tilanteesta.

– Esimerkiksi työn tekeminen suojavarusteisiin pukeutuneena on raskasta. Olemme kuitenkin odottavalla kannalla, sillä koronan aiheuttama sairaalakuormitus on ollut toukokuussa ja kesäkuun alussa laskussa.

Kesäkuussa sairaalassa on ollut jälleen paljon potilaita, jotka tulevat sairaalaan muusta syystä, mutta joilla myös on koronatartunta.

Lisää Etelä-Karjalan uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki? Lähetä vinkki lappeenranta@yle.fi.