Koronatilanne on pysynyt tänä kesänä varsin rauhallisena Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin hoitohenkilöstön keskuudessa.
Henkilöstön poissaolot ovat samaa luokkaa kuin aikaisempina kesinä.
Kuitenkin heinäkuun alusta koronaa on ollut henkilökunnan joukossa hieman alkukesää enemmän.
Koronatilanne on rauhallinen myös osastohoidossa olevien potilaiden suhteen, kertoo sairaanhoitopiirin vs. johtaja Kati Ojala. Erikoissairaanhoidon piirissä Pohjois-Pohjanmaalla oli tiistaina 12. heinäkuuta viisi koronapotilasta, tehohoidossa tällaisia potilaita ei ollut yhtään.
Sairaanhoitopiirin vs. johtaja Kati Ojala kertoo henkilöstötilanteessa Marko Siekkisen haastattelussa:
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä kesäaikaista toimintaa on rajoittanut eniten jo pitempään jatkunut henkilökuntapula. Tämän vuoksi on suljettu myös kaksi vuodeosastoa.
Sijaisia ei saatu sairaanhoitopiiriin tänä kesänä niin paljon kuin haluttiin, ja varsinkin suonensisäisen lääkehoidon osaavista, luvallisista sairaanhoitajista on pulaa.
Aiemmin aiheesta:
Useat kymmenet hoitohenkilökunnan irtisanoutumiset vaikuttavat moneen PPSHP:n sairaalatoimintoon – työpaikanvaihdot ovat kuitenkin vähentyneet
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.