Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote keskeyttää toistaiseksi yli 12 vuotta täyttäneiden vakavan koronataudin riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden neljännet koronarokotukset.
Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden rokotukset ehdittiin aloittaa Kymenlaaksossa 8. heinäkuuta.
Nyt rokotukset kuitenkin keskeytetään, sillä rokotustahti ei noudattanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjan mukaista aikataulua.
THL aikoo tämän hetkisen tiedon mukaan suositella koronarokotusten neljänsien annosten laajentamista riskiryhmiin vasta myöhemmin.
Rokotusten laajentaminen uusiin ryhmiin vaatii THL:n antaman valtakunnallisen suosituksen, jotta myös Lääkevahinkokeskus katsoo kyseessä olevan lääketieteellisesti perusteltu toimi. Tämä johtuu siitä, että koronarokotteen neljänsillä annoksilla ei ole Euroopan unionin laajuista myyntilupaa.
Euroopan lääkevirasto hoputtaa rokotuksiin
Kymsote muistuttaa tiedotteessa, että koronarokotteen tehosteannosten ottaminen on turvallista ja niitä tarjotaan Euroopan laajuisten suositusten perusteella.
Euroopan lääkevirasto (EMA) ja Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) antoivat maanantaina suosituksen, että neljättä koronavirusrokoteannosta annettaisiin pikaisesti kaikille yli 60-vuotiaille ja koronataudin riskiryhmiin kuuluville ihmisille.
THL kertoi puolestaan viime viikolla, että se aikoo suositella neljänsiä rokoteannoksia elokuun puolivälistä alkaen kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä yli 60-vuotiaille ja 15–59-vuotiaille riskiryhmäläisille syyskuun 1. päivästä lähtien.
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ei ota vielä kantaa siihen, nopeutetaanko rokotussuosituksen käyttöönottoa Suomessa. Jos suositus muuttuu, Kymsote kertoo olevansa valmis laajentamaan neljänsiä koronarokotusannoksia riskiryhmiin aikaisemmin.
Lue lisää:
Kaikki yli 75-vuotiaat ja riskiryhmiin kuuluvat voivat nyt ottaa neljännen koronarokotteen – Kymsote avasi ajanvarauksen
THL suosittelee neljättä koronarokotusta 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmille – THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek: "Uusiin variantteihin räätälöityjä rokotteita odotetaan vielä"
Korjattu 13.7. kello 13:06 Neljänsillä rokotteilla ei ole EU:n laajuista myyntilupaa.