Työntekijäpulasta on tullut akuutti ongelma matkailualalle, jonka vilkkain kotimaan sesonki on juuri alkanut. Mikkelin matkailujohtaja Maisa Häkkinen luonnehtii tekijäpulaa alalla jopa katastrofaaliseksi.

– Työntekijöitä on ollut erittäin vaikeaa löytää, ja yritykset ovat olleet tosi suurissa ongelmissa. Koko toimialan ja palvelusektorin pitää pohtia, miten tästä selvitään. Meillä on iso savotta edessä, Häkkinen sanoo.

Häkkisen mukaan alalle kaivataan ainakin enemmän koulutuspaikkoja, ja samalla pitää pohtia, miten alan vetovoimaisuutta parannetaan. Esimerkiksi maahanmuuttajien ja ulkomaalaisen työvoiman tehokkaampaa rekrytointia pitää myös harkita.

Markkinointi toi tulosta

Tärkein selittävä tekijä työvoimapulalle on korona-aika, joka rajoituksineen hyydytti palvelualaa laajasti ja sai monet vaihtamaan alaa. Työmarkkinatilanne on yhä sellainen, että vaihtoehtoja työntekijälle on tarjolla. Kaikesta huolimatta Etelä-Savo on selvinnyt pandemiasta paremmin kuin moni muu maakunta.

– Esimerkiksi ensimmäisenä koronavuonna kotimaan matkailun määrä Etelä-Savossa kasvoi jopa kahdeksan prosenttia, kun useimmissa maakunnissa kirjattiin miinuslukemia. Mökkilomat vetivät väkeä, ja panostimme myös markkinointiin tuolloin vahvasti.

Häkkisen mukaan yksi korona-ajan oppitunteja alalla onkin ollut, että kotimaan markkinointiin ja mainostamiseen on syytä satsata eikä pidä luottaa siihen, että suomalaiset kyllä tuntevat kotimaan matkailukohteet.

Kysymysmerkkejä ja epävarmuutta

Alkanut lomasesonki on erityisen kiinnostava monestakin syystä, kun maailmantilanne on levoton. Hintojen jyrkkä nousu nostaa matkailualan kustannuksia ja liikkuminen ja syöminen kallistuvat.

Varauskirjojen perusteella kotimaisia turisteja on paljon liikkeellä, mutta heidän määräänsä väistämättä jonkin verran vähentää ulkomaan matkailun vapautuminen.

Nähtäväksi jää, missä määrin ulkomaalaisten turistien virrat palaavat koronatauon jälkeen Suomeen, kun Itä-Suomelle perinteisesti tärkeät venäläisturistit ovat poissa.

– Keski-Euroopan lomasesonki heinä-elokuu on suuri mysteeri, jota me jännitämme. Paljon on kysymysmerkkejä ja epävarmuutta ilmassa. Eletään hyvin poikkeuksellisia aikoja, Häkkinen sanoo.