Kahden koronakesän jälkeen järvipelastajien toiminta on palautumassa normaaliksi. Epidemia-aikana pelastajat ovat joutuneet toimimaan tartuntoja ehkäistäkseen hyvin pienellä ryhmällä.
Jyväskylän järvipelastajissa viime kesien ohjeistukset lisäsivät reilusti harventuneen miehistön työtunteja. Kaikkiin avunpyyntöihin pystyttiin kuitenkin vastaamaan.
– Kahdelle kaverille meillä tuli tunteja ainakin riittävästi. Olimme todella pienellä porukalla, mutta kaikki annetut tehtävät pystyimme hoitamaan, kertoo Jyväskylän Järvipelastajat ry:n varapuheenjohtaja Mika Honkanen.
Tänä kesänä on mukaan järvipelastajien toimintaan on voitu taas ottaa uusia ihmisiä. Kesäkuun alussa järjestetyn infotilaisuuden kautta järvipelastajien toimintaan liittyi Jyväskylässä neljä henkilöä.
Järvipelastajien toimintaan mukaan pääsee myös ilman kokemusta vesillä liikkumisesta.
– Koulutamme jokaisen tähän hommaan, Honkanen toteaa.