Korona-aika syvensi monen sateenkaarinuoren yksinäisyyttä, sillä kotona saatettiin olla jumissa hyvin suvaitsemattomassa ilmapiirissä.
Pirkanmaan Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee kertoi Ylen toimittajan Anna Sirénin haastattelussa tilanteen olleen eristyksen aikana poikkeuksellisen vaikea, sillä ei ollut tietoa, miten hyvin lastensuojelu pystyy toimimaan poikkeusoloissa.
Pandemian pahimmassa vaiheessa Pirkanmaan Sinuiksi ry jopa ohjeisti sateenkaarinuoria pysymään kaapissa korona-aikana, jos oman identiteetin esiin tuomiseen liittyy lähisuhdeväkivallan riski.
Ohjetta punnittiin hartaasti.
– Tuntuu lohduttomalta, että sellainen ohje piti antaa. Korona vain tuotti näin äärimmäisen tilanteen, jossa meidän Turvallisen ulostulon oppaassa neuvotun pienimmän mahdollisen riskin kautta toimiminen ei ollut monesti mahdollista.
Lastensuojelun toiminta järkytti
Ala-Kapeen mielikuva lastensuojelun toiminnasta muuttui huonommaksi pandemian aikana.
– Eri puolilta Suomea paljastui räikeitä epäkohtia. Lastensuojelulla ei ollut ajantasaista yhdenvertaisuus- tai tasa-arvosuunnitelmaa.
Ala-Kapeen mukaan esimerkiksi transtaustaisia nuoria ei osattu kohdata oikein. Heitä ei esimerkiksi kutsuttu nimillä, joita he itse toivoivat. Juuri tämän kaltaisista asioista käyty keskustelu saattoi olla kotona väkivallan kohteeksi joutumisen syynä.
– Aivan hirveää, että ammattilaiset ikään kuin jatkavat tätä mitätöintiä. Se on nuorelle käytännössä uudelleen traumatisoitumisen tilanne.
Ala-Kapee mielestä on tärkeää, että vanhemmat kertoisivat nuorelle, että häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on, sillä nuoret osaavat itse määritellä oman sukupuoli-identiteettinsä.
Sote-palveluiden eheyttämisyrityksistä lukuisia ilmoituksia
Ala-Kapee näkee, että pian hyvinvointialueiden aikaan siirtyvissä sote-palveluissa yhdenvertaisuuden edistäminen ja käytäntöön vieminen eivät ole riittävällä tasolla. Esimerkiksi hän ottaa Sinuiksi ry:n tietoon tulleet eheyttämisyritykset.
– Meihin otti koko Suomen tasolla viime vuonna yhteyttä kymmenkunta nuorta, joita oli sote-palveluissa yritetty eheyttää. Henkilön seksuaali- tai sukupuoli-identiteettiä on siis koitettu aktiivisesti muuttaa. Tämä on törkeintä henkistä väkivaltaa, mitä voi olla.
Tampere on kuitenkin Ala-Kapeen mielestä todellinen edelläkävijä, sillä kaupunki ei esimerkiksi vuokraa tiloja eheytyshoitoja tarjoaville tahoille.
Iso kuva toisen koronavuoden tilanteesta selviää keskiviikkona, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo toista koronavuotta koskevat kouluterveyskyselyn tulokset.
Vuoden 2019 kyselyssä henkistä tai fyysistä lähisuhdeväkivaltaa oli perheessään kokenut lähes 40 % sateenkaarinuorista.
– Se veti hiljaiseksi, että miten turvattomissa kodeissa ja vanhempien mielivallan alla moni nuori joutuu elämään.
Tampereella vietetään nyt Pride-viikkoa, jonka tarkoituksena on nostaa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisiä oikeuksia. Ala-Kapeelle Pride on myös ilon aikaa, jolloin saa juhlia omana itsenään. Hän tietää kuitenkin, että kaikissa tilanteissa Pride-marssille lähteminen ei ole mahdollista.
– Älkää ottako riskejä oman turvallisuuden suhteen. Me marssimme niidenkin puolesta, jotka eivät itse voi.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 8.6. kello 23:een saakka.
Juttua muokattu 7.6. kello 13.27 ja 14.59: Laajennettu tekstiin Ala-Kapeen haastattelu sekä muutettu otsikkoa.
Lue lisää:
Nuorten sateenkaaren väriseksi maalaama puistonpenkki yritettiin polttaa Lempäälässä
Toni Varis kertoi avioliitosta miehensä kanssa ja sai kuulla potkuista seuraavana päivänä: Ilmarinen kiistää, mutta tekee selvityksen asiasta