Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.) aikoo esittää suurtapahtumastrategiaa, jonka olisi tarkoitus tuoda Suomeen lisää tapahtumia ja sen myötä työpaikkoja.
Honkonen kertoi suunnitelmistaan Ylen aamussa. Hän uskoo, että Suomeen mahtuisi nykyistä enemmän tapahtumia.
– Meidän pitää nostaa tapahtuma-alaa Suomessa. Se on myös ulkomaan vientiä aina, kun meille tulee ulkomaalaisia vieraita ja matkailijoita osallistumaan tapahtumiin. Tarvitsemme siihen vahvempaa suunnitelmallisuutta ja korkeammat tavoitteet, Honkonen sanoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriö laatisi yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa konkreettiset suunnitelmat ja tavoitteet työlle. Mukaan pyydettäisiin alan ammattilaisia ja asiantuntijoita kulttuurin ja liikunnan saroilta.
– Odotan työryhmältä hyvin selkeää suunnitelmaa ja tavoitteita sille, kuinka saisimme lisää tapahtumia, Honkonen sanoo.
Hän huomauttaa, että tapahtumilla on iso työllistävä vaikutus.
– Moni pieni yritys tekee ison osan vuoden tuloksestaan, kun alueella on kesällä tapahtumia. Ennen kaikkea taiteen tekijät ja monet urheiluseurat saavat ison osan tuloistaan tapahtumien kautta. Niillä on todella iso kansallinen merkitys.
Honkonen lisää, että valtiolla tulisi olla selkeä taho, jonka kanssa tapahtumanjärjestäjät voivat asioida ongelmatilanteissa. Tarve on huomattu erityisesti korona-aikana.
Oppia oikeudenmukaisempiin rajoituksiin
Tapatumakesästä on pandemia-ajan hiljaiselon jälkeen tulossa pitkästä aikaa vilkas. Korona ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään, ja joidenkin ennusteiden mukaan seuraava aalto tulisi jo ennen syksyä.
Voidaanko kesän tapahtumat todella toteuttaa ilman rajoituksia?
– Viimeisimpien tietojen mukaan sellaisiin ei todennäköisesti tarvitse mennä. Koskaan ei kuitenkaan voi sanoa varmaksi, kuten korona-aikana on nähty. Tilanne näyttää kuitenkin siltä, että tulossa on normaali tapahtumakesä, Honkonen sanoo.
Monet kulttuurialan ihmiset ovat pettyneitä hallituksen koronatoimiin. Heidän mielestään rajoitukset ovat kohdistuneet kohtuuttoman rajusti kulttuuri- ja tapahtuma-alaan.
Honkonen puolustaa ministeriönsä hyvää työtä, mutta ymmärtää turhautumisen ja pettymyksen.
– Tästä pitää ottaa oppia, että seuraavan mahdollisen pandemian tullen voidaan toimia niin, että kaikki kokevat toimenpiteet oikeudenmukaisiksi, hän toteaa.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 8.6. kello 23:een saakka.
Juttua korjattu kello 9.48: Honkosen ministeriö on opetus- ja kulttuuriministeriö, ei tiede- ja kulttuuriministeriö.