Koronavirusmäärä Tampereen seudun jätevesissä on noussut taas kasvuun muutaman rauhallisemman viikon jälkeen, paljastuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreesta jätevesiseurannasta. Koronaviruksen määrä jätevedessä on nyt noussut yhtä korkealle kuin se oli maaliskuun lopussa.
Myös positiivisten koronatestitulosten osuus on lisääntynyt viime viikon aikana, kertoo Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin johtajaylilääkäri Juhani Sand. Hän ei kuitenkaan lähde arvioimaan, mikä osuus jääkiekon MM-kisoilla on tartuntapiikkiin.
Hyvänä uutisena voidaan kuitenkin pitää sitä, että kohonneet tartuntamäärät eivät tällä hetkellä rasita Taysia, eli sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on hienoisessa laskussa.
Uusi korona-aalto on jo väijymässä
Herkästi leviävä koronan BA.5-variantti voi aiheuttaa Suomeen uuden koronavirusaallon jo kesän kuluessa. Rokotusten ja aiemmin sairastetun koronainfektion suojaa väistävä omikronvariantti on viikoittain kaksinkertaistanut osuuttaan Uudellanmaalla. Tampereen seudulta vastaavaa ei vielä ole todennettu, mutta Sandin mukaan tauti on jo levinnyt myös Pirkanmaalle.
– Kyllä jonkinlainen uusi tautiaalto on odotettavissa syksymmällä, toteaa Sand.
Kesän juhlintaa ei koronan pelossa tarvitse perua, mutta varovaisuuteen on syytä etenkin riskiryhmäläisillä. Vanhat konstit ovat tarpeen kesälläkin: oireisena kannattaa pysyä kotona ja maskin käyttöä tulee harkita, etenkin julkisilla paikoilla.
Lue myös:
Neljättä koronarokotetta suositellaan 70 vuotta täyttäneille riskiryhmäläisille, joukossa 300 000 suomalaista
Koronatilanne voi kääntyä kesän jälkeen pahemmaksi, mutta professori odottaa apua uusista rokotteista
Tartuntatautien vastuulääkärikään ei enää käytä maskia yhtä poikkeusta lukuunottamatta – näin Ilkka Käsmä arvioi, mitkä koronatoimet ovat purreet parhaiten