Uusi omikron BA.5 -variantti lisääntyy myös Varsinais-Suomessa. Yle kertoi perjantaina, että variantti leviää nyt maailmalla ja muualla Suomessa.
Varsinais-Suomessa kymmenen prosenttia kaikista tartunnoista on uutta varianttia. Ensimmäinen maakunnan BA.5 -tartunta todettiin puolitoista viikkoa sitten.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri Mikko Pietilä myöntää olevansa huolissaan nopeasti leviävästä uudesta muodosta. Aiemmat omikron-variantit ovat tartuttavuutensa vuoksi syrjäyttäneet edelliset variantit.
– Tällä hetkellä tiedämme, että rokotukset eivät juurikaan suojaa uusimman muodon tartunnalta. Hyvä suoja saadaan kuitenkin taudin vaikeinta muotoa kohtaan. Meillä on edelleen paljon haurasta väestöä, jotka eivät ole sairastaneet koronaa ja uuden variantin levitessä tauti voisi olla ankarakin.
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on tällä hetkellä 13 koronapotilasta vuodeosastohoidossa, yksi potilas on tehohoidossa.
Ei neljättä rokotuskierrosta kaikille, vielä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suositti torstaina neljänsien rokotusten antamista aiempaa nuoremmille, eli 70 vuotta täyttäneille, joilla on vakaville tautimuodoille altistavia riskitekijöitä. Aikaisempi ikäraja oli 80 vuotta.
Mikko Pietilä ei näe tarpeellisena laajentaa suositusta vieläkin nuorempiin ikäluokkiin.
– Ennusteen mukaan seuraava isompi aalto tulisi vasta syksyllä ja pelkona on, että nyt annettavan koronarokotteen suoja olisi ehtinyt syksyyn menneessä hiipua. Tällä hetkellä kannattaa suhtautua maltillisesti uusiin laajempiin rokotusohjelmiin, varsinkin, kun kesälomakausi on edessä.