Matkailu on palannut tasolle ennen koronapandemian aikaa Oulussa.

Huhtikuussa yöpymisten määrä kasvoi peräti 67 prosenttia vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna.

Käyttöaste nousi Oulussa 62 prosenttiin, selvästi korkeammalle kuin esimerkiksi Helsingissä, Tampereella tai Turussa. Oulussa on majoituskapasiteetista pulaa, mikä vaikuttaa käyttöasteeseen.

Oulun Matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari on tyytyväinen matkailun elpymiseen, vaikka ulkomaisten matkailijoiden paluuta joudutaan vielä odottamaan.

– Kotimaan matkailu vetää jo hyvin. Kesän tapahtumat piristävät matkailua varmasti entisestään, kertoo Kivisaari.

Hotellihuoneen hinta oli huhtikuussa keskimäärin kaikissa majoitusliikkeissä 107 euroa, joka oli 16 euroa korkeampi kuin edellisvuoden huhtikuussa.

Huhtikuun majoitustilojen käyttöaste nousi Oulussa 62 prosenttiin, selvästi korkeammalle kuin esimerkiksi Helsingissä, Tampereella tai Turussa. Oulussa on majoituskapasiteetista pulaa, mikä vaikuttaa käyttöasteeseen positiivisesti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.