Maskisuosituksesta luovutaan Etelä-Karjalassa.
Suositus on ollut voimassa kaikissa julkisissa sisätiloissa mutta sen jatkamiselle ei ole enää syytä, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallinen suositus on poistunut, toteaa tiistaina kokoontunut Etelä-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä.
– Maskin käyttöä suositellaan kuitenkin kaikille riskiryhmiin kuuluville henkilöille, kun he liikkuvat julkisissa sisätiloissa, sanoo tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula Eksoten tiedotteessa.
Kaikissa Eksoten sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä on yhä pidettävä kasvomaskia potilaiden suojelemiseksi. Jokainen voi oman harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa, tilannekuvaryhmä toteaa.
Sen arvion mukaan reilu kolmannes Etelä-Karjalan asukkaista on tähän mennessä sairastanut koronataudin. Luku ei ole kuitenkaan täsmällinen, koska monet ovat sairastaneet taudin vähäoireisena tai oireettomana kotona.
50 potilasta sairaalahoidossa
Koronaviruksen määrä vähenee hitaasti Etelä-Karjalassa.
– Potilaita on kuitenkin sairaalassa varsin paljon. Heistä pääosa on iäkkäitä ja monisairaita ihmisiä. Myös teho-osastolla on iäkkäitä koronapotilaita, joista osa on hyvinkin sairaita, toteaa infektioylilääkäri Pekka Suomalainen.
Eksoten alueella sairaalahoidossa on tällä hetkellä 50 potilasta.
Suomalaisen mukaan joiltakin teho-osastolle joutuneista ikäihmisistä on puuttunut 3. ja 4. koronarokotus.
– Nyt olisi hyvin tärkeää, että yli 80-vuotiaat ihmiset kävisivät hakemassa tarvittavan rokotuskattavuuden. Tässä toivon myös omaisten tukevan ja auttavan, Suomalainen toteaa.
Etelä-Karjalassa hoivakodeissa on yhä koronatartuntoja ja myös sote-henkilökuntaa sairastuu tautiin varsin paljon.
Etelä-Karjalassa on voimassa etätyö- ja etäkokoussuositus toukokuun puoliväliin saakka työnantajien tilannekohtaisen harkinnan mukaisesti.