Maanantaina koolla ollut Etelä-Pohjanmaan koronatyöryhmä Nyrkki poisti suosituksistaan peruskoululaisten maskisuosituksen. Maskisuositus on koskenut viidesluokkalaisia ja sitä vanhempia peruskoululaisia.
– Merkittävä osa koululaisista on jo sairastanut koronan, perustelee päivystyksen toiminta-aluejohtaja Raimo Jokisalo Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.
Nyrkki kohdensi maskisuositustaan vastedes toisen asteen opiskelijoihin ja tätä vanhempiin.
Muut terveysturvallisuutta edistävät käytännöt ja niiden suositukset pysyvät maakunnassa ennallaan.
Omikronin uusi alavariantti nousi valtavirukseksi
Tuoreiden sekvensointitulosten mukaan omikron-viruksen alkuperäinen alavariantti BA.1 on väistymässä myös Etelä-Pohjanmaalta.
Koronayhteistyöryhmä Nyrkki kertoo, että valtaviruksen asemaan on maakunnassa noussut toinen alavariantti BA.2.
Uusi virusmuunnos ei kuitenkaan taudinkuvaltaan poikkea aiemmasta variantista.
Osastoilla yhteensä 74 koronapotilasta
Sairaalahoidossa on edelleen paljon koronapotilaita. Keskussairaalassa heitä on 24 ja maakunnan terveyskeskuksissa 50.
Keskussairaalan infektio-osastolla on hoidossa 11, teho-osastolla 3 ja muilla osastoilla 10 koronapotilasta. Keskussairaalan pandemiaosasto ajettiin alas huhtikuun alkupäivinä.
Kuolleisuus suurta lukuina – pientä tartuntamääriin suhteutettuna
Koronaan on menehtynyt koko pandemian aikana sata eteläpohjalaista. Reilusti yli puolet eli 61 henkilöä on kuollut viimeisen vajaan kahden ja puolen kuukauden aikana helmi-, maalis- ja huhtikuun aikana.
– Vaikka uusia koronakuolemia tulee tällä hetkellä ilmi lähes päivittäin, tartuntamääriin suhteutettuna kuolleisuus on matalimmalla tasolla sitten pandemian alun. Todellisten tartuntamäärien arvioidaan olevan moninkertaisia virallisiin testituloksiin verrattuna. Kun virus leviää väestössä näin laajasti, ihmishenkien menetyksiltäkään ei ole valitettavasti vältytty, toteaa koronayhteistyöryhmä Nyrkki tiedotteessaan.
Sairaanhoitopiirin koronatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran kahden viikon kuluttua 25. huhtikuuta.
Artikkeliin on lisätty koronayhteistyöryhmän tiedottamia asioita maanantaina 11.4.2022 klo 19:25.