Yli 80-vuotiaat ovat Turussa ottaneet innokkaasti neljänsiä koronarokotuksia. Rokotuksen on saanut noin kolmannes ikäryhmään kuuluvista.

THL on suositellut neljänsiä koronarokotteita yli 80-vuotiaille ja immuunipuutteisille.

– Yli 80-vuotiaat joutuvat herkästi sairaalaan, vaikka koronainfektion kuva on lieventynyt. Alkujaan oli enemmän hengitystieinfektioita. Tämäntyyppiset oireet ovat nyt vähentyneet. Kuumetta kotonaan potevat iäkkäät ihmiset voivat herkästi kaatua tai he eivät juo tarpeeksi ja kuivuvat, sanoo Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi.

Osa hoivalaitoksissa asuvista yli 80-vuotiaista on saanut rokotteen, mutta niissä vauhtia hidastaa taudin suuri sairastuvuus kotona asuviin verrattuna. Rokotuksen antamisessa joudutaan odottamaan kolmen kuukauden rokotusväliä.

Rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta Satakunnantien rokotusvastaanotolla.