Kuluttajien talousluottamuksesta kuultiin maanantaina tylyjä lukuja: luottamus on koko mittaushistorian kolmanneksi alhaisimmalla tasolla.
Tätä heikompaa kuluttajaluottamus on ollut vain pandemiakeväänä 2020 ja finanssikriisissä vuoden 2008 lopulla. Sodan aiheuttama shokki näkyy nyt alaspäin korjattujen talousennusteiden lisäksi myös kuluttajien odotuksissa.
Mutta mitä se tarkoittaa isossa kuvassa?
Luottamuksen loppu on varovaisuussäästämisen alku, sanoo yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro Lähi-Tapiolasta.
Epävarmuus vähentää kulutusta, mikä heijastuu suoraan talouteen.
– Kotitalouksien kulutus on isoin suhdannetekijä koronakriisistä alkaen. Nyt luottamuksen lasku puhaltaa ilmat kotitalousvetoisesta noususta, hän sanoo.
Koronasäästöt käyttöön
Dramaattiselta kuulostava luottamuksen romahdus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita dramaattista kulutuksen vähenemistä ainakaan lyhyellä aikavälillä.
Juuri nyt kulutusta tukevat esimerkiksi hyvä työllisyystilanne ja korona-aikana kotitalouksille kertyneet säästöt, jotka toimivat puskureina.
OP-ryhmä seuraa kulutuksen kehittymistä korttimaksujen kautta. Maksukorttidatassa ei ainakaan vielä näy isoja liikkeitä, sanoo pääekonomisti Reijo Heiskanen.
– Nopeasta luottamuksen laskusta huolimatta ei vaikuta siltä, että ihmiset olisivat nopeasti alkaneet vähentää ostojaan, toisin kuin koronakeväänä, joka heijastui hyvin suoraan kulutukseen.
Koronapandemia sai ihmiset säästämään sekä epävarman tilanteen vuoksi että pakosta, kun rajoitukset sulkivat palveluita. Tavallisesti epävarmassa tilanteessa ensimmäisenä lykätään isoja hankintoja, kuten autoja ja asuntoja.
Niitä saatetaan nytkin miettiä tarkemmin.
Heiskanen pitää kuitenkin todennäköisenä, että kulutukseen vaikuttaa nyt ennemminkin inflaatio kuin kotitalouksien säästöinnokkuus: kun inflaatio kiihtyy, rahalla saa vähemmän ja ostovoima heikkenee.
– Tämän hetken näkymä on se, että inflaatio on aiempia odotuksia korkeampi, millä on kielteinen vaikutus kotitalouksien ostovoimaan ja kulutukseen ajan myötä.
Kotitalouksien rahatilanne hyvä
Vaikka kuluttajien luottamus Suomen talouteen laski jyrkästi, näkemykset omasta taloustilanteesta pysyivät vielä pitkän aikavälin keskiarvon tasolla. Oma tilanne nähtiin siis talouden isoa kuvaa parempana.
Se on tyypillinen kyselytulos, sanoo Lähi-Tapiolan Nummiaro.
– Kuluttajat ovat enemmän huolissaan talouden yleisestä toimintaympäristöstä. Vasta kun huolet alkavat realisoitua eli työttömyys nousta, aletaan nähdä vaaroja omassa taloudessa, hän sanoo.
Heiskasen ja Nummiaron mukaan sodan aiheuttama shokki kuluttajaluottamukselle on erilainen kuin koronakriisi.
Siinä missä korona oli nopea v:n muotoinen pudotus ja palautuminen, sodan vaikutukset voivat näkyä pidemmällä aikavälillä, OP:n Heiskanen sanoo.
– Koronassa kulutus laski ensin voimakkaasti, alkoi sitten palautua ja on vaihtelevalla tavalla jatkanut palautumistaan. Nyt talouskasvun hidastuminen vaikuttaa niin, että vaikutukset kulutukseen ovat pitkäaikaisempia.
Epävarmassa tilanteessa kehityskulkujen arviointi on myös vaikeaa. Yhden kuukauden perusteella ei vielä kannata vetää isoja johtopäätöksiä, Nummiaro sanoo.
– Voi myös olla, että luottamus talouteen palautuu.
Oletko sinä huolissasi taloustilanteesta? Voit keskustella aiheesta 29.3. kello 23:een asti.
Lue myös:
Ostovoimaa ja koronasäästöjä syönyt inflaatio on jo laskenut suomalaisten elintasoa – näin selviät vaikeammista ajoista
Asiantuntijat varoittavat viheliäisestä taloustaudista – sen tunnistaa kolmesta oireesta, ja kaksi niistä on jo totta Suomessa