– Takana on kertakaikkisen hirveät kaksi vuotta. Näitä vuosia ei tule ikävä, totesi Kotkan Leffojen toimitusjohtaja Tero Lindqvist vielä alkuvuodesta.
Silloin koronarajoitukset ajoivat Lindqvistin lomauttamaan elokuvateatterinsa henkilöstön. Vain vähän ennen sitä vesivahinko oli jo sulkenut toisen Lindqvistin elokuvateattereista Kotkassa.
Koronavuosien vaikeuksia ei ole kuitenkaan jääty suremaan Kymenlaaksossa. Jatkossa maakunnan elokuvatarjonta keskittyy Lindqvistin, Elise Brandtin ja Joonas Viitasen käsiin. Bradt ja Viitanen ovat sisaruksia ja omistavat Kouvolan Kuusankoskella sijaitsevan elokuvateatteri Studio 123:n.
Nyt kolmikko ostaa Kouvolan kauppakeskus Veturissa sijaitsevan elokuvateatteri Kino 123:n ja alkaa pyörittää sitä huhtikuun alussa. Elokuvateatterit työllistävät yhteensä 21 työntekijää yrittäjien lisäksi.
Yhdessä leveämmät hartiat
Nyt alkava yhteistyö hyödyttää kaikkia osapuolia.
– Olen vuosikausia yrittänyt laajentaa toimintaa Kotkassa kauppakeskus Pasaatiin, mutta se ei ole onnistunut, kertoo Tero Lindqvist.
Kolme salia käsittävä Kino 123 on vilkas elokuvateatteri. Brandtin mukaan uuden elokuvateatterin omistaminen olisi yhdelle ihmiselle liian raskasta.
– Kumppani on tarpeen jakamaan riskiä, työtaakkaa ja voittoa sitten tulevaisuudessa, Brandt toteaa.
Kyseessä on Suomen ainoa elokuvateatterien yhteenliittymä, jossa omistajat omistavat sekä omia että yhteisen elokuvateatterin.
"Saa kokeilla tyhmiäkin asioita"
Kymenlaaksossa elokuvateatterit ovat yksityisissä käsissä. Esimerkiksi Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino ei ole tullut maakuntaan. Ketjuriippumattomuus tuo vapautta ja monipuolisuutta elokuvien tarjontaan, kaksikko sanoo.
– Voimme tehdä päätöksiä itse kysymättä konsernilta lupaa. Saamme kokeilla vähän tyhmiäkin asioita, Brandt kertoo.
Suomen 179 elokuvateatterista suurin osa on yksityisiä yrityksiä, mutta niiden markkinaosuus on pieni. Finnkinolla on Suomessa 11 eri paikkakunnalla kaikkiaan 16 elokuvateatteria. Markkinaosuudesta Finnkino haukkaa miltei 70 prosenttia.
Kouvolan Veturissa olevan Kino 123:n on tarkoitus tarjota mahdollisimman laaja elokuvakattaus eri-ikäisille katsojille.
– Nyt ohjelmisto saadaan suunniteltua laajemmaksi, koska elokuvasaleissa on enemmän valinnanvaraa, Brandt kertoo.
Suunnitelmissa on esimerkiksi yhteinen Kymenlaakso-lippu, jota voi käyttää sekä Kouvolan että Kotkan elokuvateattereissa. Lisäksi Kino 123:n ykkössali saa uudet, mukavammat penkit.
Lämpimät välit
Tulevat yrityskumppanit ovat tunteneet toisensa pitkään. Kuusankoskella elokuvateatteria pyörittävät Brandt ja Viitanen ovat sisaruksia.
Lindqvistillä ja Brandtilla taas on takanaan vuosikausia kestänyt ystävyys. Kaksikko hehkuttaa toisiaan avoimesti.
– Elise on mahtava ihminen. Hänellä on hurjasti uusia ideoita ja suunnitelmia. Meidän ajatukset menevät hyvin yhteen, Lindqvist sanoo.
Myös Brandt on innoissaan tulevasta yhteistyöstä.
– Hyvällä porukalla rankankin duunin tekeminen on äärimmäisen palkitsevaa.
Kuopan pohjalta ylös
Korona-aika ei ole saanut yrittäjiä laittamaan suunnitelmiaan jäihin.
– Aluksi ajoitus tuntui pelottavalta. Mutta yrittäjän pitää kuitenkin olla hieman hullunrohkea, Lindqvist sanoo.
Brandtin mukaan elokuva-alan näkymät ovat tällä hetkellä valoisat. Ihmiset ovat palaamassa elokuvateattereihin hiljalleen.
– Kun sanotaan, että elokuvateattereille kuluneet kaksi vuotta ovat olleet rankkoja, niin se on vuoden suurin aliarviointi. Koko ala kävi todella syvällä, Brandt sanoo.
Nyt kuopasta ollaan hiljalleen pyristelemässä ylös.
– Noususuhdanne on selkeä. Se on vaan vähän hitaampi, kuin mitä toivoimme.
Elokuvateatteri Kino 123:n siirtymisestä uusille omistajille kertoi ensin Kouvolan Sanomat.
Lue lisää:
Elokuva menetti yli miljoona katsojaa, kun elokuvateatterit pantiin joulun jälkeen kiinni – henkeä pidetään yllä kaverinäytöksillä
Klaus Härön elokuvasta tuli poikkeusajan irvokas ruumis – koronatuki kuitenkin pelasti tuotantoyhtiön