Aino Marjamaa hymyilee leveästi: hän on vihdoin päässyt osallistumaan lähiopetukseen Turun yliopistolla.
– Se on ollut ihanampaa ja inspiroivampaa kuin osasin ajatellakaan.
Vielä viime syyskuussa sosiaalitieteitä toista vuotta opiskeleva Marjamaa haaveili pääsevänsä edes joskus luentosaliin.
Toive toteutui, kun Turun yliopisto on vaiheittain purkanut lähiopiskelurajoituksiaan ja maaliskuun alussa palattiin lähes normaaleihin lähiopetusjärjestelyihin. Maskit, etäisyydet ja hygieniaohjeet ovat edelleen päällä, mutta henkilömääriä ei enää rajoiteta.
Marjamaan mielestä ihmiskontaktit virkistivät koko opiskelua.
– Etäaikana ehti jo miettiä, onko tämä alani. Sitten luentosalissa mahtavat proffat ja kiinnostavat aiheet palauttivat uskon.
Marjamaan mielestä mikään ei korvaa lähiopetusta.
Hänen mukaansa korona-ajan ja etäopiskelun vaikutukset voi nähdä Helsingin yliopiston vuonna 2020 tekemässä kyselyssä. Sen mukaan 60 prosenttia opiskelijoista on joko hyvin uupuneita tai suuressa uupumusriskissä. Lisäksi Marjamaan mukaan lähiopetus on pedagogisista syistä laadukkaampaa.
– Tiedän että henkilökuntakin on kärsinyt valtavasti, kun joutuu tuijottamaan mustia ruutuja. Sama kokemus on myös opiskelijoilla. On hyvin vaikeaa innostua omasta alasta, kun tuijottaa yksin läppärin ruutua, pahimmillaan tallennetta. Lähiopetuksessa parasta ovat ihmiset ja mahdollisuus oppia yhdessä.
Toisille yksin opiskelu voi olla parempi vaihtoehto. Turun yliopiston koulutuksesta vastaavan vararehtori Piia Björnin mukaan jatkossa etämuotoista opetusta on enemmän kuin ennen pandemia-aikaa.
– Uudessa opetussuunnitelmaohjeessa suhdeluku on 70/30. Olemme pääosin lähiopetuksessa, mutta on myös ajasta ja paikasta riippumatonta, monikavanavaista opetusta.
Björn komppaa Marjamaan ajatusta lähiopetuksen tärkeydestä. Hänen mukaansa yliopistolla on laajempi sivistystehtävä, ja vuorovaikutustaitoja opitaan vain muiden kanssa.
Kynnys lähteä lähiopetukseen voi olla korkea
Vaikka lähiopetusta on kaivattu, kaikki eivät ole kampukselle lähteneet. Turun yliopistossa joillakin luennoilla paikalla on saattanut olla vain kourallinen opiskelijoita. Kymmeniä on ollut etäyhteyden päässä.
Turun yliopiston vararehtori Piia Björnin mukaan keväällä on joustettu suoritustavoista.
Björn arvelee, että etäopiskelun jatkamiseen on useita syitä. Parin vuoden etäopiskelun takia jotkut opiskelijat eivät ole hankkineet asuntoa Turusta, joten kulkeminen luennoille voi olla vaikeaa. Toiset saattavat kuulua koronan riskiryhmään ja välttävät kontakteja.
Vaikein tilanne on heille, joiden mielenterveyttä korona-aika on koetellut. Kotoa lähteminen voi olla vaikeaa.
Helsingin Sanomissa julkaistun mielipidekirjoituksen mukaan Itä-Suomen yliopiston lehtori oli havainnut ilmiön, että lähiopetuksen vapautuessa, opiskelijat eivät saavu paikalle. He mahdollisesti jopa keskeyttävät kurssin.
Björnin mukaan asiasta on keskusteltu ja samaa on havaittavissa Turun yliopistossakin.
– Tarkkoja määriä on vaikea sanoa, mutta jonkun verran ole kuullut tiedekunnista, että opiskelijoita ei tavoiteta. Kyllä se huolestuttaa.
Aino Marjamaan mukaan opiskelijoidenkin keskuudessa on puhuttu lähiopetuksesta pois jääneistä opiskelutovereista. Marjamaalla ei tosin ole suoraan tiedossa, että joku olisi lopettanut kurssin.
Hän muistuttaa, että poikkeusaikana kaksi vuosikurssia ei välttämättä ole yliopiston sisätiloissa ennen maaliskuuta edes käynyt.
– Meillä on ennätysmäärä opiskelijoita, jotka täytyy saada kiinnittymään akateemiseen yhteisöön. Haluan kannustaa kaikki lähtemään lähiopetukseen ja kampukselle.
Marjamaa näkee kevään, tulevan syksyn ja siitä jatkuvan tulevaisuuden hyvin valoisana. Hän haluaa luottaa siihen, että yliopiston hallinnon tukemana ainejärjestötoimijat ja muut aktiivit luovat tilanteita, joilla opiskelijat saadaan osaksi tiedeyhteisöä.
Apua pitäisi löytyä
Poikkeusajat ovat vaikuttaneet laajasti opiskelijoiden mielenterveyteen.
Mikäli apua kaipaa, Piia Björnin mukaan yliopistolla on erinomaiset hyvinvointipalvelut. Hiljattain on rekrytoitu toinen esteettömyyssuunnittelija, OpintoVartu pyrkii ennaltaehkäisemään ja löytämään tukea tarvitsevat henkilöt ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan Mielen Päällä -tukiopiskelijat tarjoavat matalan kynnyksen vertaistukea.
Lisäksi käytössä ovat Ylioppilaiden terveydehoitosäätiön palvelut. YTHS on muun muassa julkaissut muistilistan kampukselle palaajalle.
Turun YTHS:n mielenterveyspuolella kysyntä on hyvin suurta. Mielenterveyden alueylilääkäri Noora Scheininin mukaan mielenterveyden ongelmiin liittyvien asiointien määrä on tuplaantunut vuodesta 2019. Joihinkin hoitomuotoihin voi olla useiden kuukausien jonoja.
Psykiatrian erikoislääkärille ei sen sijaan ole juurikaan viivettä päästä.
– Eli mikäli todetaan mielenterveyden häiriö, johon tarvitaan erikoislääkärin kannanotto, se saadaan kyllä toteutumaan onneksi kohtuullisessa ajassa.
Ylioppilaskunnan edustajistossa oleva Aino Marjamaa toivoisi YTHS:lle lisää resursseja.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 28.3. kello 23.
Lue myös:
Yle kysyi yliopistoilta, miten etäopetus muuttaa pysyvästi opiskelua – pakolliset massaluennot jäävät osin historiaan, itsenäinen opiskelu lisääntyy
Marja Puustinen, 21, missaa luentoja, koska ei pääse paikalle rollaattorin kanssa: "En todellakaan aina tunne kuuluvani yliopistoyhteisöön"