Yrittäjä Kai Iiskola seisoo remonttipölyn keskellä ja myöntää, että projekti on paisunut nopeasti.
Iiskola osti marraskuussa vanhan seurojentalon Juuasta Pohjois-Karjalasta. Ajatuksena oli tukea talousvaikeuksiin ajautunutta Juuan Valistusseurojen kannatusyhdistystä sekä kunnostaa talovanhuksesta nykyajan vaatimukset täyttävä juhla- ja kokouspaikka.
– Mutta sitten ryhdyin miettimään häitä. Juuassa on ehkä viidet häät vuodessa eli häitä pitää tulla viettämään muualtakin. Ja jos tullaan muualta, pitää olla majoitus, Iiskola kertaa.
Syntyi idea kylähotellista, jota Iiskola vetää nyt eteenpäin yhdessä toisen pitkän linjan yrittäjän Jouni Porokan kanssa.
Kaksikon tavoitteena on hankkia Puu-Juuasta useita vanhoja puutaloja ja kunnostaa niihin hotellihuoneita, ravintola ja mahdollisesti minigolf-maailma.
Houkutteleva sijainti
Puu-Juuka on Juuan kirkonkylän vanha keskusta ja sikäli poikkeuksellinen, että vanha puutalomiljöö on säilynyt näihin päiviin asti. Vanhimmat rakennukset ovat 1800- ja 1900-lukujen taitteesta, nuorimmat 1960-luvulta.
Osa taloista on päässyt ränsistymään ja Kai Iiskola näkee, että kylähotelli voisi olla niiden pelastus.
– Haluamme, että Puu-Juuka näyttää hienolta. Kaikki mahdolliset talot, Iiskola toteaa.
Mutta pelkästä rakennusperinnön vaalimisesta ei ole kyse, vaan Iiskola näkee, että kylähotellilla on mahdollisuus menestyä.
Ensinnäkin Juuassa on tarve majoitukselle. Nykyisin kirkonkylällä toimii pieni majatalo ja hotelli, mutta muutoin tarjolla on lähinnä mökkimajoitusta.
Toisekseen sijainti on oivallinen. Juuka on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kolin kansallismaisemista ja Nurmeksen Bombalta, eikä Tahkon matkailukeskukseenkaan aja kuin runsaan tunnin.
Rahoitus on jo varmistunut
Kai Iiskola ja Jouni Porokka uskovat, että idyllinen kylähotelli houkuttelee matkailijoita, jotka kaipaavat jotain erilaista. Korona-aikana kiinnostus pieniä matkailukohteita kohtaan on kasvanut.
Kaksikko on asettanut alkuvaiheen tavoitteeksi, että kylähotellissa vierailisi vuodessa 15 000 ihmistä. Esimerkiksi Kolin kansallispuistossa kävi viime vuonna lähes 257 000 ihmistä, joten jo muutaman prosentin siivu siitä riittäisi kylähotellin tavoitteiden täyttymiseen.
Rahatkin talojen remontoimiseen alkavat olla kasassa.
– Toki olemme yhä kiinnostuneita sijoittajista, mutta raha ei ole enää se ongelma, Iiskola sanoo.
Kylähotelli on kiinni puutalojen omistajista
Enää kyse on siitä, innostuvatko vanhojen talojen omistajat.
Vaikka kävijätavoite on maltillinen, muutama hotellihuone ei riitä, vaan toiveissa on remontoida yhteensä 70-80 huonetta.
Talojen kunnostaminen vie aikaa, joten majoitustoiminnan aloittamisen kannalta olisi hyvä, jos ensimmäiseen kohteeseen saisi remontoitua heti useamman huoneen.
Sellainenkin rakennus Puu-Juuasta löytyy eli kunnan omistama vanha puukoulu, joka on nykyisin kansalaisopiston käytössä.
Iiskola ja Porokka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ostaa talo, ja kunta on sen myymistä jo selvittänyt.
Kaupan toteutuminen on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa.
– Jos kunta päättää myydä talon, se todennäköisesti tulee julkiseen kauppaan ja kuka sen sitten saa ostettua, Iiskola miettii.
Hänen mukaansa idea kylähotellista on otettu Juuassa hyvin vastaan. Osa talojen omistajista on valmis kaupantekoon, osa on kiinnostunut lähtemään mukaan perustettavaan hotelliyritykseen.
Yrittäjä ei osaa olla jouten
Kai Iiskola tunnetaan Pohjois-Karjalassa elintarvikealan yrittäjänä. Hänen nykyinen yrityksensä Coctio valmistaa Liperin Ylämyllyllä liemien ja kastikkeiden tuotantolinjastoja. Sitä ennen hän toimi vuosia kastiketehdas Puljongin yrittäjänä ja toimitusjohtajana.
Iiskola myöntää, että vuodet yrittäjänä ovat yksi syy siihen, miksi hän nyt raappaa vanhaa ikkunankarmia seurojentalolla.
Vuosien varrella on kertynyt varallisuutta, jota Iiskola haluaa sijoittaa Juukaan.
Lisäksi kastikelinjastojen kauppa hiljeni korona-aikana, joten miehellä on ollut luppoaikaa. Ja sitä Iiskola ei sanojensa mukaan jaksa.
– Vaimo sanoi, ettei minua saa laskea vapaalle, kun heti alan puuhaamaan kaikenlaista.
Saako historiallisen puutalokorttelin muuttaa hotelliksi? Entä millaiset matkailukohteet pärjäävät tulevaisuudessa? Aiheesta voi keskustella 27.3. kello 23 saakka.
Lue lisää:
Suomen matkailu on pudonnut Ukrainan sodan vuoksi epävarmuuden kuoppaan – Visit Finland: "Tilanne vaikuttaa todella huolestuttavalta"
Pienet hotellit lisääntyvät kotimaan matkailun suosion myötä: Forssaan avattiin seitsemän huoneen hotelli, koska intiimeille kohteille on nyt kysyntää
Helsinkiin on suunniteltu ennätysmäärä hotelleja, ja Jätkäsaaren pilvenpiirtäjä on yksi niistä – tutkija: "Tässä on monta uhkatekijää yllä"