Toinen koronavuosi ei täysin lannistanut palkansaajia, sillä luottamus työelämään on hyvällä tasolla ja myös työvire on hyvä. Näin kertovat tuoreen työelämäbarometrin ennakkotiedot.

Yli 80 prosenttia työolobarometriin vastanneista koki työkykynsä olevan hyvä suhteessa työn henkisiin ja fyysisiin vaatimuksiin.

Vain harva koki pelkoa irtisanomisesta, ja useimmat arvioivat työllistymismahdollisuutensa hyviksi mahdollisen työttömyyden osuessa kohdalle.

Irtisanomista piti varmana tai mahdollisena 7 prosenttia palkansaajista ja lomautusta pelkäsi 11 prosenttia.

Tilanne on parantunut vuoden 2020 kyselystä, jossa korostuivat epävarmuus ja huoli tulevaisuuden työtilanteesta. Pelot eivät kuitenkaan näytä realisoituneen.

Työmarkkinoille kuuluu hyvää

Työmarkkinoihin liittyvät tulokset ovat myönteisiä, sanoo erityisasiantuntija Maija Lyly-Yrjänäinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

– Työmarkkinatilanne on viime vuoden lopulla ollut jo selkeästi parempi. Useamman palkansaajan työpaikalla henkilöstön määrää on ennemminkin lisätty kuin vähennetty, mikä kertoo että töitä riittää.

Työolobarometrin vuoden 2021 tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia edellisvuoteen, sillä tutkimusmenetelmä on muuttunut.

Lyly-Yrjänäisen mukaan muutkin indikaattorit viittaavat kuitenkin siihen, että palkansaajien luottamus omiin mahdollisuuksiin työmarkkinoilla on hyvä.

Työolobarometri heijastelee näiltä osin myös yleistä työllisyystilannetta: avoimia työpaikkoja on Suomessa ennätyksellisen paljon ja osaavasta työvoimasta on monilla aloilla pulaa.

– Toki tiedot on kerätty viime vuoden lopussa, ja nykyisessä tilanteessa on vaikea sanoa, mihin päin käännytään, Lyly-Yrjänäinen toteaa.

Raskas työ ei tarkoita huonoa työtä

Vaikka luottamus työelämään ja mahdollisuuksiin koettiin hyvänä, iso osa palkansaajista koki työnsä henkisesti raskaana.

Henkistä kuormitusta kokevat muita useammin 35–44-vuotiaat, julkisella sektorilla työskentelevät ja ylemmät toimihenkilöt. Viimeisimmästä ryhmästä peräti 72 prosenttia koki työnsä henkisesti raskaana, kun kaikista palkansaajista luku oli 64 prosenttia.

Samoihin ryhmiin kasautuvat myös haitalliset stressin kokemukset ja työuupumus, jota naiset kokevat miehiä enemmän.

Pelkästään pandemia ei työn kuormittavuutta selitä, sillä kehitys on ollut samansuuntaista koko 2000-luvun. Korona-aikana havaittuja ilmiöitä ovat kuitenkin niin työuupumusoireiden yleistyminen kuin lisääntyneet käynnit työterveyspsykologin vastaanotolla.

Vaikka työn kokisi raskaana, voi työkyky silti säilyä hyvänä, Lyly-Yrjänäinen sanoo. Olennaista on työn ja vapaan tasapaino sekä kokonaisvaltaiset voimavarat. Raskas työ ei tarkoita huonoa työtä.

– Työkykyä tukevat esimerkiksi merkityksellisyyden kokemus, vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja oppimismahdollisuudet työssä.

Työolobarometrissa yli puolet kertoi kokevansa työn imua usein tai aina ja valtaosa myös koki työnsä joko erittäin merkitykselliseksi (37 %) tai melko merkitykselliseksi (50%).

Ministeri: Jatkuvaa oppimista kaikille

Työkykyä ja -motivaatiota ylläpitää mahdollisuus kehittyä työssään.

Yksi työolobarometrin esiin nostama huoli onkin se, ettei jatkuva oppiminen ole kaikkien ulottuvilla. Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen työuran aikana.

Vaikka valtaosa barometriin vastanneista kertoo, että työpaikalla uuden oppimiseen ja kokeilemiseen suhtaudutaan myönteisesti, jatkuva oppiminen kasautuu niille, joiden osaaminen, taidot ja kehittymismahdollisuudet ovat jo lähtökohtaisesti hyvät, barometrissa todetaan.

– Jatkuva oppiminen on saatava Suomessa kaikkien ulottuville. Osaamisen merkitys korostuu, kun ratkaistaan vihreään siirtymään, digitalisaatioon sekä yhteiskunnassa osallistumiseen liittyviä kysymyksiä, sanoo työministeri Tuula Haatainen tiedotteessa.

Työolobarometri

Vuodesta 1992 tehty seurantatutkimus palkansaajien työoloista.

Aineisto kerättiin elo-lokakuussa 2021 puhelinhaastatteluilla sekä verkkokyselyllä.

Vuoden 2021 barometriin vastasi 1 899 palkansaajaa.

Työolobarometrin loppuraportti julkaistaan loppuvuodesta.

Millainen sinun työvireesi on? Voit keskustella aiheesta 25.3. kello 23:een asti.