Ylivieska ylsi selvästi ennakoitua parempaan tulokseen viime vuonna.
Kaupunki teki 4,2 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen, mikä on kolme miljoonaa talousarviossa arvioitua paremmin.
Hyvän tuloksen takana ovat harkinnanvarainen valtionosuus, poikkeuksellisen korkeat myyntivoitot, valtion koronakorvaukset ja kasvaneet verotulot. Myös veroprosentin korotus tarvittiin.
Suurin menoerä viime vuonna oli peruspalvelukuntayhtymä Kallion toiminta ja erikoissairaanhoito.
Elokuussa valmistuneet Taanilan ja Kaisaniemen koulut olivat Ylivieskan historian suurimmat investoinnit. Niihin kului viime vuonna noin 5,8 ja 5,5 miljoonaa euroa.
Kokonaisuutena kouluhankkeet maksoivat yhteensä 40 miljoonaa euroa.
Suuresta investointitahdista joutuen kaupunki ei saanut tulorahoituksella kaikkia investointeja rahoitettua, vaan lainaa jouduttiin ottamaan lisää 4,6 miljoonaa euroa. Kaupunkilaista kohti velkamäärä on nyt 8 197 euroa.
Hyvä tilikauden ylijäämä pienentää taseessa olevan kattamattoman alijäämän miljoonaan euroon.
Ylivieska joutuukin noudattamaan tiukkaa talouskuria, että kaupungin alijäämä saadaan katettua vuoden 2023 loppuun mennessä.