Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotella on hyvät valmiudet aloittaa neljännet koronarokotukset.
Eksote odottaa THL:n suosituksia siitä, keille neljänsiä rokoteannoksia aletaan antaa. Suositukset tulevat joko tiistaina tai keskiviikkona.
– Odottelemme esimerkiksi ikärajausta ja tietoa riskiryhmistä, rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto kertoo.
Rokotuksissa kävijöiden määrä hiipunut huomattavasti
Kuitto arvioi, että neljänsiin rokotuksiin ei tule kovin suurta ryntäystä.
Tälläkin hetkellä Etelä-Karjalassa rokotetaan päivittäin pieniä määriä ihmisiä. Viime viikolla rokotuksessa kävi päivittäin 100–125 ihmistä koko Eksoten alueella.
Maanantaina rokotuksessa kävi 83 ihmistä.
– Ihmiset ovat rokotuttaneet itsensä hyvin. Lisäksi on paljon heitä, jotka sairastaneet koronan. Sillä on vaikutusta kolmanteen rokotukseen. Sairastettu tauti vastaa yhtä rokotusta, Kuitto sanoo.
Lisätietoja koronarokotuksista Etelä-Karjalassa voi lukea Eksoten sivuilta.