Oulussa tammikuussa koronan vuoksi ajamatta jääneistä bussivuoroista on tulossa lähes 290 000 euron sanktio- ja vähennysmaksu Oulun Taksipalvelut oy:lle.
Ajamattomien ja ilmoittamattomien vuorojen osalta sanktiomaksuja on lähes 220 000 euroa. Ajamattomien vuorojen osalta on tulossa vähennys liikennöintikorvauksesta. Ajamattomiksi vuoroiksi katsotaan myös keskeytyneet vuorot. Tämän vähennyksen suuruudeksi esitetään yli 68 000 euron summaa.
Oulun seudun joukkoliikennejaosto käsittelee asiaa kokouksessaan keskiviikkona.
Joukkoliikennejaostolle esitetään, että 290 000 euroa pidätetään OTP Travelilta nyt maaliskuun liikennöintikorvauksesta.
OTP Travel ilmoitti tammikuussa yhdentoista päivän ajan päivittäin jopa sadoista ajamatta jäävistä vuoroista kuljettajien koronatartuntojen vuoksi.
Oulun Taksipalvelut on vedonnut ylivoimaisen esteen olemassaoloon, kun se jätti ajamatta vuoroja kuljettajien koronatartuntojen vuoksi.
Oulun joukkoliikennepäällikkö Helena Väliaho katsoo kuitenkin päätösesityksessään, että OTP Travel on laiminlyönyt sopimuksenmukaisen raportointivelvollisuuden ajamatta jääneiden vuorojen osalta.
Liikennöitsijä ja kaupunki ovat kiistelleet muun muassa siitä, miten bussiyhtiön tulisi näyttää toteen ylivoimainen este ajamatta jääneiden vuorojen osalta.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.