Lentopallon miesten liigapelien koronamääräykset kuohuttavat tunteita. Kokkolan Tiikereitä luotsaava Mikko Keskisipilä hämmästelee sitä, että sunnuntain Etta-kamppailu on pelattava, vaikka koronatapaukset ovat verottaneet rankasti joukkueen kokoonpanoa.

– Ilmoitimme liitolle viimeksi lauantaina, että meillä on vain viisi tervettä pelaajaa, jotka pystymme laittamaan kentälle. Mutta saimme vastauksen, että ottelu on pelattava ohjelman mukaan tai meidät voidaan jopa sulkea sarjasta, Keskisipilä kertoi Yle Urheilulle.

Keskisipilän mukaan tilanne on hyvin hankala, koska sairaita tai puolikuntoisia miehiä ei haluta käyttää.

– Tämä tilanne asettaa valmentajan vaikeaan asemaan, koska emmehän me voi laittaa kentälle pelaajia, jotka eivät ole terveitä. Sehän on nyt ihan selvä asia. Ja lentopallo-otteluun ei voi lähteä vain viidellä pelaajalla, Keskisipilä miettii.

Sunnuntain ottelu Etta–Tiikerit saadaan kuitenkin pelattua, kun Tiikerit on tehnyt poikkeusjärjestelyitä.

– Olemme ratkaisseet tilanteen nyt sillä tavalla, että haemme B-junioreista sen verran täytettä, että ottelu saadaan pelattua. Itse en oikein ymmärrä tätä. Palveleeko liigan tarkoituksia, että otteluita pelataan väkisin läpi junioreilla.

"Miksi pistekeskiarvoja ei käytetä?"

Miesten liigassa tehtiin jo aiemmin päätös, jonka mukaan sarjataulukon järjestys määräytyy joukkueiden pistekeskiarvojen perusteella. Silti Tiikereille on tehty selväksi, että kaikki 30 runkosarjan ottelua on pelattava.

– Meille ei ole annettu mitään vaihtoehtoja, kaikki ottelut on pelattava ja piste. Toisaalta esimerkiksi VaLePan osalta kaksi ottelua on jo peruttu, Keskisipilä taustoittaa.

– En pysty ymmärtämään, että miksi pistekeskiarvoja ei käytetä vastaavissa tilanteissa muillekin joukkueille. Tuntuu käsittämättömältä, Keskisipilä ihmettelee.

Mestaruusliigan johtajan Riia Martinojan mukaan VaLePa joutui ottelusiirtojen osalta muita liigajoukkueita vaikeampaan tilanteeseen.

– VaLePan tilanne katsottiin kohtuuttomaksi. Olisimme toki toimineet ihan samalla tavalla, jos jokin muu joukkue olisi ollut samassa tilanteessa kuin VaLePa, Martinoja tähdentää.

– VaLePalle tuli valtava määrä ottelusiirtoja. Siinä vaiheessa, kun VaLePa olisi pystynyt pelaamaan siirtyneitä otteluitaan, niin muille joukkueille tuli koronatapauksia. Otteluita jouduttiin edelleen siirtämään, Martinoja kertaa.

Martinojan mukaan koronatilanne on muuttunut talven aikana niin moneen kertaan, että tehtyjen päätösten vertailu on mahdotonta.

– Esimerkiksi tammikuussa päätöksiä on tehty aivan erilaisista lähtökohdista, kun koronatilanne alkoi jälleen pahentua. Nyt tilanne on taas erilainen, kun rajoitukset ovat poistuneet, Martinoja huomauttaa.

Martinojan mukaan joukkueet, jotka ovat kasvattaneet kauden mittaan kokoonpanoaan, ovat nyt paremmassa tilanteessa.

Korona langettaa varjonsa myös pudotuspeleihin

Lentopallokauden huipentavat pudotuspelit starttaavat keskiviikkona. Esimerkiksi Tiikereissä mietitään, että päästäänkö terveillä pelaajilla edes kauden tärkeimpiin mittelöihin.

– Lähtökohdat eivät tietenkään ole hirveän hyvät. Emme halua laittaa ketään kentälle liian aikaisin ja puolikuntoisina, jotta saisimme terveitä miehiä ensi viikolla alkaviin pudotuspeleihin, päävalmentaja Keskisipilä sanoo.

Myös liigajohtaja Martinoja on harmissaan siitä, että urheilullisuus on kärsinyt, kun liigaotteluihin on haalittu täydentäviä pelaajia.

– Kenenkään mielestä ei ole oikein, että joukkueet ovat joutuneet peluuttamaan farmi- tai junioripelaajia. Mutta kausi on ollut kokonaisuutena hyvin poikkeuksellinen, Martinoja toteaa.

Vaikka koronarajoitukset on jo purettu, niin normaaliin elämään on yhä matkaa.

– Emme elä enää koronarajoitusten alla, mutta korona vaikuttaa tietysti edelleen joukkueiden kokoonpanoihin, Martinoja arvioi.

Tiikerit ei ole todellakaan ainoa liigajoukkue, joka on kärsinyt koronatapauksista. Turkulainen TuTo Volley kamppaili lauantaina Perungan Poikia vahvasti varamiehisenä. TuTo saattaa joutua karsimaan sarjapaikastaan.

– Meillä oli sairastumisten takia mukana vain kolme pelaajaa kahdestatoista, ja loput olivat kakkossarjan farmijoukkueesta. Jos tilanne ei parane tästä, miten voisi karsintoja pelata, TuTon keskipelaaja Karri Kutinlahti sanoi STT:lle.

Lue myös:

Savo Volley varmisti runkosarjan voiton keskiviikkona Vieremällä: kukisti Loimun lukemin 3-0

Kuusamo lähtee tavoittelemaan lentopallon naisten Suomen mestaruutta runkosarjan kärkipaikalta