Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuspisteillä otetaan ensi viikolla käyttöön uusi koronavirusrokote, Nuvaxovid.

Nuvaxovid-rokotetta suositellaan henkilöille, joille ei jostain syystä voida antaa tai jotka eivät ole halunneet ottaa muiden valmistajien koronarokotteita.

Valmistetta annetaan useimmilla Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotuspisteillä ensi torstaina 17, maaliskuuta.

Maalahden ja Korsnäsin rokotuspisteillä rokotuspäivä on jo keskiviikkona 16. päivä.

Ajat varattavissa

Hyvinvointialueen kuntayhtymä tiedottaa, että Nuvaxovid-rokotukseen tulee varata aika etukäteen puhelimitse tai sähköisen ajanvarausjärjestelmän kautta.

Mikäli oman asuinpaikkakunnan ajanvarausjärjestelmästä ei löydy Nuvaxovid-rokoteaikoja, voi ajan varata puhelimitse. Kuntakohtaiset ajanvarausohjeet ja rokotuspisteiden yhteystiedot löytyvät Pohjanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilta.

Kenelle sopii

Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan Nuvaxovid-rokote voidaan antaa 18-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille ensimmäiseksi tai toiseksi koronarokoteannokseksi.

Rokotevalmistetta voidaan antaa myös henkilöille, jotka ovat aiemmin saaneet toisen valmistajan koronarokotteen.

Valmisteen perusrokotussarjaan kuuluu kaksi annosta. Suositeltu annosväli on 6-12 viikkoa. Lisätietoja Nuvaxovid-rokotevalmisteesta löydät THL:n verkkosivuilta.

Seuraa täältä Ylen uutisia Pohjanmaalta.