Keski-Suomessa koronavirustilanne on pysynyt jokseenkin ennallaan. Tartuntoja todetaan yhä paljon, mutta sairaalahoidon tarve ei ole kasvanut.
Jätevesiseurannassa koronaviruksen ilmaantuvuus on ollut laskusuuntainen ja erikoissairaanhoidossa koronapotilaita on yhä maltillisesti.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että tällä hetkellä lähinnä yksittäiset koronapotilaat tarvitsevat sairaalahoitoa.
Keski-Suomessa on todettu perjantain jälkeen 870 uutta, terveydenhuollon testein vahvistettua koronatartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastosta.
Uusista tartunnoista yli 500 on Jyväskylässä. Useita kymmeniä tapauksia on myös Laukaassa, Äänekoskella, Muuramessa ja Keuruulla ja yksittäisiä uusia tartuntoja ihan ympäri maakuntaa.
Tartuntaluvut eivät kerro enää koko kuvaa epidemiatilanteesta, sillä terveydenhoito ei enää testaa kaikkia oireisia eikä altistuneita.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronatesteissä noudatetaan tällä hetkellä THL:n ohjeistusta.
Palonevan mukaan koronatesteihin olisi nyt paljon tulijoita muun muassa tartuntatautipäivärahan saamiseksi.
Julkisessa terveydenhuollossa tehdään koronatestejä kuitenkin jatkossakin vain terveysperusteisesti lähinnä sote-henkilöstölle, riskiryhmäläisille ja raskaana oleville.
Sairaanhoitopiirissä ei pääsääntöisesti enää määrätä henkilöitä eristykseen tai karanteeniin, minkä vuoksi heillä ei ole oikeutta tartuntatautilain määrittämään tartuntatautipäivärahaan.
Mikäli suunniteltu lakimuutos tulee voimaan, Koronanyrkki suosittelee tartuntatautipäivärahatodistusta tarvitsevien henkilöiden ottavan ensisijaisesti yhteyttä omaan työterveyshuoltoonsa sekä testauksen että todistuksen saamiseksi.
Koronanyrkin mukaan perusterveydenhuollon testaus- ja henkilöstöresurssit eivät riitä nykytilanteessa mahdollisesti voimaan tulevan lakimuutoksen aiheuttamaan testauspaineeseen.
Koronanyrkki linjasi maanantaina (sairaalanova.fi), että etätyösuositus päättyy myös Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella helmikuun lopussa. Joustava etä- ja läsnätyön yhdistäminen voidaan toteuttaa työpaikoille sopivilla tavoilla.
Työpaikat voivat arvioida työpaikkakohtaisesti muun muassa, onko työntekijöillä mahdollisuus palata työpaikoilleen hallitusti. Terveysturvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi on jatkossakin noudatettava hygienia- ja suojautumistoimenpiteitä sekä edistettävä työjärjestelyjä, joilla voi vähentää lähikontakteja ja muita koronatartunnan riskitekijöitä.
Lue myös:
Koronaan sairastunut saa nyt aiempaa helpommin tartuntatautipäivärahaa – kaikki lääkärit voivat kirjoittaa poissaolotodistuksen