Zsarin kauppakeskus Vaalimaalla on saanut houkuteltua liiketiloihinsa uusia kotimaisia toimijoita.
Suomalaisen perheyrityksen Heirolin keittiötarvikeliike avaa Zsarissa ensi perjantaina. Kotimainen lasten- ja naistenvaatevalmistaja Papu Design puolestaan piti avajaisensa viime perjantaina.
Molemmille yrityksille Zsariin avattavat myymälät ovat ensimmäiset oman paikkakunnan ulkopuolella. Heirolille Zsarin myymälä on ensimmäinen Turun seudun ulkopuolella. Papulla on tähän asti ollut oma liike ainoastaan Helsingissä.
– Zsar erottuu kauppakeskuksena Suomessa poikkeuksellisella laatubrändien valikoimalla. Zsar avaa Heirolille uusia markkinoita, sanoo Heirolin yrittäjä Cristina Moborg Zsarin tiedotteessa.
Samoilla linjoilla on Papun toimitusjohtaja Anu Vauhkonen.
– Zsar poikkeaa ostoskohteena kaikista muista. Uskomme, että tuotteemme kiinnostavat myös venäläisiä, kunhan rajat jälleen aukeavat, Vauhkonen sanoo Zsarin tiedotteessa.
Molemmat yritykset ovat vuokranneet kauppakeskuksesta noin 100 neliön liiketilat.
Markkinointia suunnattu suomalaisille
Koronaepidemian vuoksi Zsarin kauppakeskuksessa on tietoisesti satsattu kotimaisiin kuluttajiin ja markkinoitu liiketiloja suomalaisille yrityksille.
– Asiakkaat ovat nyt pääasiassa suomalaisia, joten se on ollut hyvä lähtökohta lähteä tarjoamaan liiketiloja suomalaisille yrityksille. Olemme ottaneet suoraan yhteyttä kiinnostaviin yrityksiin ja houkutelleet avamaan liikkeen Zsariin. Papu ja Heirol ovat näistä esimerkkeinä, kauppakeskusyhtiön kaupallinen johtaja Kaisa Hänninen sanoo.
Niin ikään kotimainen muotitalo Nanso liittyi joukkoon viime keväänä. Suomalainen ulkoiluvaatteita valmistava Catmandoo puolestaan avasi liikkeensä marraskuussa.
Uusia liikkeitä on tarkoitus julkistaa kevään mittaan lisää. Hännisen mukaan seuraava julkistus on sekin kotimaisen yrityksen, mutta sopimusneuvotteluja on loppusuoralla myös ulkomaisten toimijoiden kanssa.
– Tulossa on muun muassa sisustusta, ettemme keskity pelkästään vaatetukseen. Nimiä ei voi vielä julkaista, Hänninen vihjaa.
Zsaria on alusta lähtien markkinoitu kansainvälisillä merkkiliikkeillä, jotka myyvät outlet-ostoskylässä edellisten sesonkiensa tuotteita tuntuvin alennuksin. Mukana ovat yhä esimerkiksi Armani, Adidas, Ecco, Kappa ja Hugo Boss.
Suomalaisia yrityksiä ovat alusta asti edustaneet lastenvaatemerkki Reima ja kosmetiikkamerkki Lumene.
Vaikeat vuodet
Kaupallisen johtajan mukaan nyt näyttää valoisammalta, mutta helppoja Zsarin ensimmäiset vuodet eivät ole olleet.
Ostoskylä avattiin joulumarkkinoille vuonna 2018. Seuraava vuosi oli Zsar-yhtiölle raskaasti tappiollinen. Kauppakeskusta operoi emoyhtiö Zsar ja ostoskylän omistaa sen tytäryhtiö, kiinteistöyhtiö East Gate Development.
Liiketoiminta kehittyi myönteisesti vuosien 2019 ja 2020 taitteessa, mutta sitten iski koronapandemia.
Sen seurauksena ostoskylälle tärkeä Venäjän raja suljettiin, ja venäläisten turistien asiakasvirta, jonka varaan ostoskylä pitkäli on rakennettu, tyrehtyi. Ostoskylä oli joitain kuukausia kokonaan kiinni. Kävijämäärät ja myynti romahtivat.
Esimerkiksi vuonna 2019 Zsarissa kävi 440 000 asiakasta. Vuonna 2020 kävijöitä oli enää noin puolet eli 220 000 kävijää. Myynti laski noin 14,5 miljoonasta eurosta 8,8 miljoonaan euroon. Lisäksi tilojen vuokrausaste laski alle 40 prosenttiin koronapandemian alettua. Ennen sitä se oli noin 50 prosenttia.
Tiedot selviävät Zsarin kiinteistöyhtiön East Gate Developmentin syksyllä hyväksytystä yrityssaneerausohjelmasta.
Nyt Zsarin ja sen tytäryhtiön niskassa on reilun parinkymmenen miljoonan euron velat, joita sovitetaan yrityssaneerausohjelmien mukaisesti tulevat vuodet. Saneerausohjelma päättyy suunnitelman mukaan vuoden 2028 lopussa. Yhtiöt hakeutuivat yrityssaneeraukseen joulukuussa 2020.
Suurin yksittäinen velkoja on Oma Säästöpankki, jonka kanssa kiinteistöyhtiö on jo ostoskylän rakennusvaiheessa sopinut 17 miljoonan euron lainasta.
Puolet liiketiloista täynnä
Pandemian pitkittyessä asiakasmäärät ovat pysyneet pieninä ja Venäjän raja on yhä kiinni. Aukioloaikoja on välillä supistettu, mutta ostoskylä on joka tapauksessa pitänyt ovensa auki.
Kaupallinen johtaja katsoo nyt eteenpäin ja pyrkii luotsaamaan ostoskylää vaikeuksien kautta takaisin pinnalle.
– Kaikesta pitää oppia. Olemme nyt keskittyneet tähän tilanteeseen ja suunnanneet markkinointiamme suomalaisille. He ovat aivan yhtä tärkeitä asiakkaita. Samalla yritämme toki kertoa Venäjän suuntaan, että olemme täällä yhä, Kaisa Hänninen sanoo.
Zsarin kuudestakymmenestä liiketilasta noin puolet eli kolmisenkymmentä on nyt täynnä.
Osa liikkeistä, kuten italialaiset Armani ja Liu Jo ovat koronan takia pistäneet toimintansa tauolle ja sulkeneet ovensa, mutta pysyviä hyvästejä Zsarille nekään eivät ole vielä jättäneet. Ne odottavat vielä, että raja Venäjälle taas aukeaa ja ihmiset liikkuvat enemmän.