Ensi viikolla alkaviin hiihtolomiin toivotaan terveysturvallista toimintaa.
– Hiihtolomakaudesta pohjoisen matkailukeskuksissa odotetaan ennätyksellisen vilkasta. Ihmisten kokoontuminen eri alueilta, runsaat lähikontaktit ja herkästi leviävän viruksen korkea ilmaantuvuus eivät ole erityisen hyvä yhdistelmä, summaa Kainuun soten pandemiapäällikkö Lea Käsmä-Ronkainen.
Pandemiapäällikkö haluaa korostaa sekä yritysten että matkailijoiden vastuullisuutta.
– Jotta emme ole kohta jälleen pahentuvan tilanteen edessä.
Keskiviikkona Kainuussa todettiin 115 positiivista koronatestitulosta. Alkuviikolla todettu tartuntamäärä on hieman pienempi kuin viikkoa aiemmin. Laskusuunnan odotetaan edelleen jatkuvan.
Kaiuun sotesta kerrotaan, että tartunnanjäljitys kontaktoi positiivisen tuloksen saaneet noin vuorokauden kuluessa. Altistuneiden jäljitystä kohdennetaan lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön ja asiakkaisiin sekä varhaiskasvatuksen ja opetustoimen piirissä oleviin henkilöihin.
Koronaviruksen ilmaantuvuuden pysyessä edelleen korkealla tartuntariski koskee kaikkia lähikontakteja sisältäviä tilanteita. Yhteiskunnan toiminnot normalisoituvat hiljalleen, mutta varotoimia on jatkettava edelleen epidemiatilanteen rauhoittamiseksi.
Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.