Koronatartuntoja on edelleen Turun seudulla paljon. THL:n jätevesiseurannan perusteella alueen jätevedessä on virusmäärä lisääntynyt.

Sairaalahoidon kuormitus on tällä hetkellä siedettävällä tasolla Turun tartuntataudeista vastaavan lääkärin Jutta Peltoniemen mukaan.

Rokotusten ottaminen on sen sijaan hidastunut, mutta Turussa rokotuskattavuus on niin hyvä, että rajoituksia voidaan purkaa.

Peltoniemi patistaa ennen kaikkea iäkkäitä ottamaan kolmannen rokotuksen. Hän toivoo, että iäkkäiden omaiset ja läheiset kannustavat heitä ottamaan rokotuksen.

– Kolmas rokotusannos on tutkimustiedon mukaan erittäin tärkeä iäkkäille. Se parantaa merkittävästi suojaa vakavaa tautia vastaan ja vähentää kuolemanvaaraa koronavirusinfektioon, kertoo Peltoniemi.

Nuorten ja työikäisten vähentyneen innon taustalla on monta syytä. Monet ovat sairastaneet koronan eivätkä siksi tarvitse kolmatta rokotusta. Toisaalta nuoret ja työikäiset ovat vasta tulossa keväällä rokotusvuoroon, joten keväälle riittää varmasti rokotettavia.

Lasten 5–11 -vuotiaiden rokotuskattavuus on jäänyt selvästi muita ikäryhmiä matalammaksi eikä ole enää juurikaan noussut. Toinen rokotuskierros lapsilla on käynnistynyt.

– Satakunnantiellä on nyt lapsille omat rokotuslinjat ja ensimmäisen ja toisen rokotteen voi hakea sieltä ilman ajanvarausta.

Peltoniemi muistuttaa, että matkustaessa EU-maissa on edelleen käytössä koronapassi. Kaksi rokoteannosta on voimassa yhdeksän kuukauden ajan ja kolmas rokotus on voimassa toistaiseksi.

Turku järjestää yhä Satakunnan rokotusvastaanoton lisäksi useita rokotustapahtumia eri puolilla kaupunkia muun muassa oppilasterveydenhuollossa ja Pansiossa.

Lue lisää:

Suomeen alkaa pian virrata miljoonia ylimääräisiä koronarokotteita, mutta vielä ei tiedetä, mitä niille tehdään