Vaasan jätevedenpuhdistamo on yksi kolmestatoista alueesta, jossa tutkitaan jäteveden koronavariantteja. Näytteitä jätevedestä otetaan viikottain.

Viimeisen reilun vuoden aikana jätevedessä on koronajäämien osalta ollut kaksi ennätyksellistä piikkiiä, ensimmäinen viime vuoden syyskuussa ja toinen tämän vuoden tammikuussa.

Ero piikeissä on se että vaikka syyskuussa jätevedestä löytyi paljon koronaa, oli tapauksia vähemmän. Tammikuussa sekä koronatapausten määrä ja jäteveden koronahavainnot noudattivat yhtä jyrkkää käyrää.

THL:n johtava asiantuntija Tarja Pitkäsen mukaan näytteiden analysointia kehitetään kaiken aikaa, mutta selvää on että omikronia on nyt löydetty kaikilta analysoitavilta paikkakunnilta.

– Vaasassa on nähty samanlainen trendi kuin kaikilla muillakin seurantapaikkakunnilla, että alkuvuonna koronaviruksen RNA-määrä jätevedessä on noussut. Se kertoo siitä että koronavirusta on paljon paikkakunnalla.

Vaasasta koronavirusjäämiä löytyi tammikuun jokaisen viikon sekvenssituloksista. Kokonaismäärä on kuitenkin laskussa.

– Nyt seuraillaan tulevina viikkoina että lähteekö koronavirusmäärä laskuun Vaasassa, vai kuinka pitkään korkealla tasolla säilytään.

Lähimmät jätevedenpuhdistamot joissa seurantaa tehdään sijaitsevat Porissa, Tampereella ja Oulussa. Pietarsaaressa ja Seinäjoella näytteitä otetaan kerran kuukaudessa.

Pitkäsen mukaan Vaasan tuloksista ei suoraan voida vetää johtopäätöksiä Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan tilanteesta, mutta toteaa että koska seurannassa on puolet Suomen väestöstä niin kokonaiskuva koronan määrästä on varsin hyvä.

Seurantaa on tehty vuoden 2021 alusta, ja sitä jatketaan edelleen. Tutkimusmielessä Pitkäsen mukaan on kiinnostavaa tuleeko uusia nousuja jäteveden koronajäämien suhteen.

– Varmaankin on tulossa uusia [korona]variantteja jossakin vaiheessa. Niitä voidaan sitten tällä kehitettävällä jätevesien virusmuunnosmenetelmällä seurata myös jatkossa.

Tarja Pitkäsen mielestä jätevesipohjaista ennakkovaroitusjärjestelmää on syytä kehittää myös jatkossa. Euroopan komissio onkin myöntänyt tutkimusrahoitusta Euroopan jäsenmaille.

– Jatkuvuuden lisäksi voidaan pohtia mitä muita mahdollisten pandemioden mahdollisia aiheuttajia on olemassa, joita voitaisiin tutkia jäteveden tuottaman tiedon avulla, Pitkänen toteaa.

Lue lisää:

THL: Koronaviruksen määrä jätevedessä kasvoi edelleen, mutta epidemian tilanteesta se ei välttämättä kerro koko totuutta

Jätevesissä voi piillä tieto uudesta pandemiasta – "Oikea aarreaitta", sanoo varoitusjärjestelmää kehittävä asiantuntija