Koululaisten koronan kotitestit saadaan Kainuuseen seuraavilla viikoilla.

Testejä jaetaan epidemiatilanteen mukaan, ensimmäiset Kainuun testit tulevat jakoon Kajaanissa viikoilla seitsemän ja kahdeksan.

Huoltovarmuuskeskus on hankkinut miljoonia pikatestejä, joita toimitetaan lähiaikoina kaikkiin kuntiin. Jakojärjestyksessä huomioidaan muun muassa taudin ilmaantuvuus eri alueilla ja oppilaiden talvilomien ajoittuminen.

Alkuvuoden aikana Kainuun koronatilanne on keskittynyt Kajaaniin.

Esimerkiksi Sotkamoon testejä odotetaan kasiviikon lopulla, Kuhmoon puolestaan on ilmoitettu testien saapuvan viikolla yhdeksän. Huoltovarmuuskeskus on pyytänyt kunnilta määriä tarvittavista testeistä.

Kajaanin kaupungilta kerrotaan, että testejä jaetaan viisi jokaiselle oppilaalle. Testien kuljetuksessa ja säilytyksessä tulee huolehtia ohjeiden mukaisista lämpötiloista. Testejä ei saa päästää esimerkiksi jäätymään.

Jaettavat testit ovat antigeenitestejä, jotka tunnistavat tartunnan parhaiten, kun oireiden alkamisesta on kulunut korkeintaan viisi päivää.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele ja katsele mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.