Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto arvioi Pirkanmaan koronaepidemiaan liittyviä alueellisia rajoituksia pikaisella aikataululla. Taustalla on sosiaali- ja terveysministeriön uusin ohjauskirje. Kirjeessä suositellaan, että alueet tekevät maanantaihin eli 14. helmikuuta mennessä kokonaisharkinnan käytössä olevien rajoitustoimenpiteiden ja suositusten purkamisesta.
Ohjauskirjeen johdosta aluehallintovirasto on pyytänyt alueensa sairaanhoitopiireiltä asiantuntijalausunnot vielä voimassa olevien kokoontumisrajoitusten välttämättömyydestä ja oikeasuhtaisuudesta. Lausunnot on pyydetty 14. helmikuuta mennessä.
Jos epidemiatilanne on asiantuntija-arvioiden mukaan edelleen tasaantumassa eikä kokoontumisrajoituksia arvioida enää välttämättömiksi, aluehallintovirasto kumoaa kokoontumisrajoitukset nopealla aikataululla.
– Rajoitusten purkamisessa on huomioitava, että alueet ovat eri vaiheissa epidemian leviämisen ja terveydenhuollon kuormituksen suhteen, aluehallintoviraston tiedotteessa todetaan.
Rajoituksia kevennettiin edellisen kerran 4. helmikuuta, jolloin esimerkiksi uimahallit ja yleiset saunat avautuivat ja matalan riskin yleisötilaisuudet sallittiin puolella osanottajamäärällä.
Pirkanmaan alueellinen koronanyrkki kertoi tiistaina, että se arvioi seuraavan kerran rajoitusten tarvetta vasta tiistaina 15. helmikuuta. Nyt arviota joudutaan sairaanhoitopiirissä tekemään jo tätä ennen.
PSHP:n johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan sairaanhoitopiirin vastaus annetaan aville maanantaina, ja laajempaa arviointia jatketaan suunnitellusti tiistaina.
Pirkanmaalla sairaalassa hoidettavien koronapotilaiden määrä on pysynyt tasaisena, mutta suhteellisen korkealla tasolla. Tampereen sairaanhoitopiirin erityisvastuualueella olevien koronapotilaiden määrä on THL:n tilaston mukaan edelleen noussut keskiviikon ja perjantain välillä.
Perjantaina Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueella sairaalahoidossa oli yhteensä 174 potilasta, joista tehohoidossa yhdeksän. Kasvua on erityisesti perusterveydenhuollon osastoilla hoidettavista potilaista. Juhani Sandin mukaan perusterveydenhuollossa korostuvat nyt potilaat, jotka ovat sairaalassa muusta syystä kuin koronan takia, mutta joilla on myös koronatartunta.
Lue myös:
Koronapotilaiden määrä on pysynyt vakaana Pirkanmaalla – Sand: "Kuormitus on korkea, mutta välttämättömimmät hoidot pystytään turvaamaan"
Avi: Uimahallit, yleiset saunat sekä muut harrastus- ja virkistystilat voi avata Pirkanmaalla lauantaina
Juttua päivitetty kello 13.45: lisätty Juhani Sandin tieto vastauksen antamisesta.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.