Pohjois-Karjalassa todetaan yhä viikoittain runsaasti koronavirustartuntoja, kertoo alueellinen koronatyöryhmä tiedotteessaan.

Viime viikolla maakunnassa tilastoitiin 531 koronatartuntaa, mikä on lähes 200 tartuntaa vähemmän kuin edellisviikolla. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja oli kirjattu hieman alle 300.

Työryhmän mukaan koronaviruksen ilmaantuvuudessa rokottamattomien ja rokotettujen välillä on suuri ero. Rokotetuilla taudin ilmaantuvuus tammikuun lopusta helmikuun alkupuolelle oli 565 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Rokottamattomien ilmaantuvuusluku samalla aikavälillä oli lähes kolminkertainen eli 1530 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Rokotusten merkitys on suuri

Koronanyrkki muistuttaa, että rokotusten merkitys kasvaa entisestään, kun yhteiskuntaa ryhdytään avaamaan asteittain.

– Koronatilanne maakunnassamme jatkunee nykyisen kaltaisena vielä jonkin aikaa. Kun yhteiskuntaa aletaan hiljalleen avata, sairaalahoidon tarpeen osalta merkittävässä roolissa ovat koronarokotteet. Rokotteet suojaavat erityisesti vakavalta taudilta. Mitä enemmän meillä on rokotettuja, sitä pienempi riski sairaalahoidon kuormittumiselle on, toteaa Siun soten ylilääkäri Jukka Heikkinen tilannekuvatyöryhmän tiedotteessa.

Yli 18-vuotiaista pohjoiskarjalaisista kaksi koronarokotetta on tähän mennessä saanut noin 87 prosenttia ja kolme rokoteannosta noin 62 prosenttia.

Heikkisen mukaan koronarokotusten lisäksi jatkossa tarvitaan edelleen myös muita suojautumisen keinoja. Tähän mennessä ihmisten toimintaa pandemian aikana on ohjattu voimakkaasti ohjeilla, rajoituksilla ja suosituksilla. Nyt ollaan matkalla kohti normaalimpaa aikaa, ja rajoitukset ovat lieventymässä.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että koronavirus häviäisi eikä tartuntoja enää tulisi. Yhä enenevässä määrin meidän jokaisen on pohdittava, mitä riskejä otamme ja miten suojaudumme tai suojaamme toisia, Heikkinen muistuttaa.